Työttömyysturvaa ilman muuta
Työttömyysturvaa ilman muuta
Työttömyysturvaa ilman muuta
Ajankohtaista

TEM ehdottaa: TE-toimistojen tehtävät siirtyvät työttömyyskassoille ja Kelalle

27.01.2017

Suomen hallituksen päätöksen mukaan TE-toimistojen tehtävät siirretään maakuntien vastuulle, jonka myötä nykyiset TE-toimistot lakkautetaan. Työ- ja elinkeinoministeriön asettama työryhmä esittää, että nykyiset TE-toimistoille kuuluvat työttömyysturva- ja vuorotteluvapaajärjestelmien toimeenpanoon liittyvät tehtävät siirretään työttömyyskassojen ja Kelan hoidettavaksi vuoden 2018 alusta lukien.

”Kyseessä on yhteiskunnallisesti todella merkittävä muutos”, kertoo YTK:n toimitusjohtaja Auli Hänninen. YTK on yli 380 000 jäsenellään Suomen suurin työttömyyskassa.

YTK:n näkökulmasta muutos selkeyttää työttömyysturvan toimeenpanoa.

”Toteutuessaan työryhmän muutosehdotus selkeyttää suomalaista työttömyysturvaa. Asiakkaan näkökulmasta tämä on todella hyvä asia, koska hänellä olisi jatkossa selkeämmin yksi asioista päättävä taho.”

Mikäli työryhmän ehdotus toteutuu, työttömyyskassat tutkisivat jatkossa itsenäisesti kaikki ansiopäivärahan saamisedellytykset.

”Muutos vahvistaa työttömyyskassojen asemaa ansioturvan hoitajana myös tulevaisuudessa.”

Uudistuksen edellyttämät mahdolliset lainsäädäntömuutokset valmistellaan kevään 2017 aikana.

”Tässä tilanteessa olisi erittäin tärkeää pohtia myös työttömyyskassalain kehittämistä niin, että työttömyyskassa voisi toimia ansioturvan maksamisen lisäksi työllistämisen edistämisen puolella”, Auli Hänninen toteaa.

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Auli Hänninen, puh. 0400 415 230 | auli.hanninen@ytk.fi

YTK Yleinen työttömyyskassa, ”Loimaan kassa”

Yleinen työttömyyskassa YTK on kaikkien palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa yli 380.000 suomalaista palkansaajaa työttömyyden varalta. Jäsenmäärältään YTK on Suomen suurin työttömyyskassa ja sen toimintaa valvoo Finanssivalvonta. Loimaalla YTK:n toimistossa työskentelee 130 ansioturvan ammattilaista.  www.ytk.fi

Liity tästä
Laske päivärahasi
YTK:n blogi