Työttömyysturvaa ilman muuta
Työttömyysturvaa ilman muuta
Työttömyysturvaa ilman muuta
Aarkisto

05.04 2017

Mitä tapahtui, kun työtön työnhakija aloitti yritystoiminnan?

Kirjoittanut: TEIJA HAUTERA, PÄÄLAKIMIES

Saimme eilen postissa jäsentämme koskevan vakuutusoikeuden ratkaisun (361/2016/1258), joka oli niin hyvä ja oikeudenmukainen, että se on jo uutisen arvoinen. Tässä lyhyesti tapahtumien kulku: Työnhakijana ollut jäsenemme oli aloittanut yritystoiminnan valmistelun elokuussa 2013 merkitsemällä yrityksensä arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Hän oli ilmoittanut toiminimensä arvonlisäverovelvollisten rekisteriin takautuvasti kesäkuusta 2013 alkaen, jotta hän olisi voinut vähentää arvonlisäverotuksessa kesäkuussa hankitun tietokoneen arvonlisäveron. Yrityksellä ei vielä kesäkuussa ollut muuta toimintaa.

Kuinkas sitten kävikään?
TE-toimisto antoi meille lausunnon, jonka mukaan jäsenellämme ei ole oikeutta työttömyysetuuteen. TE-toimiston lausunto sitoo työttömyyskassaa, joten ansiopäivärahan maksaminen loppui siihen. TE-toimisto katsoi jäsenemme työllistyvän päätoimisesti yrittäjänä kesäkuusta 2013 lähtien. Takautuva rekisterimerkintä johti siis ansioturvan menetykseen.

Jäsenemme valitti työttömyysturvan muutoksenhakulautakuntaan, joka hylkäsi valituksen. Vakuutusoikeus sen sijaan kumosi työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan päätöksen ja totesi, ettei yrityksen toiminta ollut alkanut vielä kesäkuussa 2013. Vakuutusoikeuden mukaan TE-toimiston lausunnot olivat virheellisiä, jonka seurauksena TE-toimisto määrättiin korvaamaan meille maksettavaksi määrätyt oikeudenkäyntikulut kokonaisuudessaan.

Muutoksen paikka
Lakia ja soveltamiskäytäntöä tulisi kehittää siten, että yritystoiminnan aloittamiseen liittyvät vähäiset valmistelevat toimenpiteet eivät enää automaattisesti katkaisisi työttömyysetuutta. Tämän hetkisen lainkin mukaan yritystoiminta voidaan katsoa aloitetuksi vasta siitä hetkestä, kun yritys on aloittanut varsinaisen tuotannollisen ja taloudellisen toiminnan.

Työttömyysturvalain esitöiden perusteella päätös voitaisiin perustaa työnhakijan omaan ilmoitukseen yritystoiminnan aloittamisen ajankohdasta. Tämä lain suoma tulkintamahdollisuus ei nykyisessä soveltamiskäytännössä ole toteutunut. Yleensä yritystoiminta on kuitenkin katsottu aloitetuksi heti, kun yritys on merkitty ennakkoperintä- tai arvonlisäverovelvollisten rekisteriin taikka verohallinnon työnantajarekisteriin.

Kommentit
0
Jätä kommentti

Kirjoita kenttään yllä olevassa kuvassa näkyvät merkit. Etkö saa selvää? Muuta tekstiä.
 
Viimeisimmät kommentit
Aiheet

Byrokratia Muutoksenhaku Yrittäjyys asiakaspalvelu jäsenyys opiskelu perustulo te-palvelut ulkomaat vuorottelu

Arkisto
> Katso kaikki