Työnhaku EU/ETA -maassa tai Sveitsissä
Kokonaan työttömänä voit lähteä kolmeksi kuukaudeksi työnhakuun toiseen EU/Eta -maahan tai Sveitsiin ja samalla hakea ansiopäivärahaa meiltä.
Milloin työnhakua ulkomailla voidaan tukea?
Jos olet työtön ja lähdet työnhakuun toiseen EU/Eta-maahan tai Sveitsiin, voit jatkaa päivärahan hakemista meiltä. Voimme maksaa ansiopäivärahaa työnhakusi ajalta, jos:
- Olet ennen lähtöäsi ollut työttömänä työnhakijana Suomessa vähintään neljä viikkoa.
- Olet pyytänyt ja saanut meiltä asiakirjan (PD U2).
- Olet rekisteröitynyt työnhakumaassa työnhakijaksi seitsemän päivän kuluessa siitä, kun lakkasit olemasta työmarkkinoiden käytettävissä Suomessa.
Annamme sinulle siis pyynnöstä PD U2 -asiakirjan. Siitä selviää, miltä ajanjaksolta voimme maksaa päivärahaa työnhakuun ulkomailla sekä päivämäärä, johon mennessä sinun tulee viimeistään rekisteröityä työnhakijaksi työnhakumaassa.
HUOM!
Et voi lähteä tällä tavoin tuettuun työnhakuun ulkomaille, jos sinulla on voimassa oleva työsuhde. Siten esimerkiksi lomautettuna tämä mahdollisuus ei ole käytössäsi.
Jos sinulla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan Suomessa, emme voi maksaa ansiopäivärahaa toisessa maassa tapahtuvan työnhaunkaan perusteella.
Miten pitkään tukea voi saada?
Voit hakea meiltä päivärahaa työnhaun tueksi enintään kolmen kuukauden ajan. Työnhaku ei kuitenkaan pidennä ansiopäivärahan enimmäismaksuaikaa. Eli jos enimmäismaksuaikasi tulee täyteen matkan aikana, päättyy maksu siihen, vaikka kolmen kuukauden aika työnhaussa ei olisikaan vielä kulunut.
Kolmen kuukauden työnhakuaika voi koostua myös useammista lyhyistä jaksoista. Ennen ensimmäisen jakson alkamista sinun täytyy olla työttömänä työnhakijana Suomessa vähintään 4 viikkoa, mutta lyhyempien jaksojen välissä tätä ei edellytetä. Voit siis tehdä lyhyempiä työnhakumatkoja ulkomaille useammin kuin neljän viikon välein. Muista kuitenkin pyytää meiltä jokaisesta uudesta työnhakujaksosta uusi PD U2 -asiakirja ja rekisteröityä työnhakijaksi työnhakumaassa seitsemän päivän kuluessa sinne saavuttuasi.
Hei, sain töitä!
Onneksi olkoon! Kun saat työnhakumaasta töitä, ilmoita siitä meille. Jos saat kokoaikatyötä, ei sinun enää tarvitse hakea päivärahaa. Olet kuitenkin suomalaisen työttömyysturvan piirissä koko kolmen kuukauden työnhaun ajan. Jos siis saat osa-aikatyötä, voit hakea meiltä soviteltua päivärahaa työnhakujaksosi loppuun asti. Jos et palaa Suomeen, siirryt tämän jälkeen työskentelymaasi työttömyysturvajärjestelmän piiriin.
Paluu Suomeen
Jos et löydä sopivaa työtä ja palaat Suomeen kolmen kuukauden kuluessa, voit jatkaa päivärahan hakemista meiltä.
Suomeen palaaminen tarkoittaa sitä, että todella tulet takaisin ja ilmoittaudut työnhakijaksi TE-toimistoon määräajan kuluessa. Tarkista määräaika saamastasi PD U2 -asiakirjasta. Jos et ilmoittaudu työnhakijaksi asetetussa määräajassa, menetät oikeutesi ansiopäivärahaan. Siinä tapauksessa voimme maksaa päivärahaa uudelleen vasta, kun olet Suomeen palaamisen jälkeen opiskellut tai ollut työssä neljä viikkoa.
Jos olet löytänyt töitä ja palaat Suomeen myöhemmin, olet oikeutettu ansiopäivärahaan, jos täytät kaikki yleiset ansiopäivärahan maksamisen edellytykset. Tietyin edellytyksin voimme huomioida toisessa EU/Eta-maassa tekemäsi työn työssäoloehtoosi Suomessa.
ulkomaille lähtevän Työnhakijan muistilista
- Ilmoita työnhakuun lähdöstäsi TE-toimistolle.
- Pyydä ennen työnhakuun lähtöäsi meiltä PD U2 -asiakirja.
- Rekisteröidy työttömäksi työnhakijaksi työnhakumaassa seitsemän päivän kuluessa (löydät päivämäärän PD U2 -asiakirjasta).
Toimita meille päivärahahakemus sen jälkeen, kun olet ollut työnhaussa vähintään 4 viikkoa. Jos olet työskennellyt hakujakson kuluessa, toimita hakemuksen liitteinä työsopimus sekä palkkatiedot hakujakson ajalta. Helpoiten teet hakemuksen ja lähetät liitteet OmaYTK-palvelun kautta.
Kun palaat Suomeen, ilmoittaudu työttömäksi työnhakijaksi sinulle asetetun määräajan kuluessa (löydät päivämäärän PD U2 -asiakirjasta).