Kolme YTK:n työntekijää iloitsee yhdessä, kun aktiivimalli on kumoutumassa - YTK

Aktiivimalli kumoutuu

Työttömyysturvan aktiivimalli on poistumassa 1.1.2020 alkaen. Sosiaali- ja terveysvaliokunta on ehdottanut, että eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen aktiivimallin purkamisesta (HE 80/2019). Eduskunta äänestää asiasta vielä myöhemmin.

Hallituksen suunnitelmien mukaan 1.1.2020 astuu voimaan työttömyysturvalain muutos, jonka mukaan aktiivimallin edellyttämää aktiivisuutta kerryttävää toimintaa ei enää seurata, eikä se ole ehto työttömyysetuuden maksulle täysimääräisenä.

Lakimuutoksen voimaantulo tarkoittaa sitä, että työttömyysetuuteen ei tehdä alennusta enää 1.1.2020 lukien. Vastaavasti ennen lakimuutosta alennettu päiväraha palautuu jälleen täydeksi 1.1.2020 lähtien.

Aktiivimallin poistuminen ei vaikuta muihin työttömyysetuuden ehtoihin. Työttömän työnhakijan yleisenä velvollisuutena on jatkossakin hakea työtä ja koulutusta.

Työttömyyden alun omavastuuaika, jonka ajalta ei makseta päivärahaa, pysyy viidessä päivässä.

Kuvaus aktiivimallin taipaleesta - YTK

Näistä puhutaan

Takaisin Pulssin etusivulle