Ansiopäivärahaa saaneiden mielestä
aktiivimalli ei tue työllistymistä

Yleinen työttömyyskassa YTK teki kyselyn aktiivimallista jäsenilleen, jotka ovat tämän vuoden aikana saaneet päivärahaa. ”Vastausten perusteella aktiivimallista ei pidetä, vaikka samalla yli puolet täyttää aktiivisuuden edellytykset”, YTK:n työttömyysturva-asiantuntija Petja Eklundsummaa. Kyselyn mukaan päivärahaa saavat kokevat, ettei aktiivimalli tue työllistymistä, tätä mieltä oli jopa 71 prosenttia vastaajista. Yli puolet (54 %) oli myös sitä mieltä, ettei aktiivimalli ole vaikuttanut omaan ajankäyttöön.

”Omien aktiivisuustilastojemme mukaan niistä jäsenistä, joiden tarkastelujakso on tullut täyteen, noin 53 prosenttia täyttää aktiivisuuden. Alennuspäätöksiä on tähän mennessä annettu 13455 kappaletta. Keskimääräinen alennus päivärahaan on 3,19 euroa päivässä”, luettelee Petja Eklund. Tällä hetkellä alennetut päivärahat vähentävät YTK:n maksamia etuuksia yhteensä noin 46000 eurolla päivässä.

Jäsenkyselyssä kuitenkin hieman enemmän, 60 prosenttia vastaajista arvioi täyttäneensä aktiivisuuden edellytykset ensimmäisellä tarkastelujaksolla. Noin joka kolmas (34 %) kertoi päivärahaansa alennetun aktiivimallin vuoksi.

Malli tunnetaan, edellytysten täyttymistä ei

”Kyselyn tulosten perusteella jäsenillämme on melko kattavasti tietoa aktiivimallista. Olemme tiedottaneet aktiivisesti mallin vaatimuksista jäsenillemme, ja tämä työ tuottaa selvästi tulosta”, Eklund toteaa. ”Tietoa siitä, miten aktiivimallin edellytykset voi täyttää, täytyy jakaa vielä enemmän”, hän jatkaa.

YTK:n kyselyssä 91 prosenttia vastaajista totesi tietävänsä, mikä aktiivimalli on, mutta vain alle puolet, 48 prosenttia vastaajista, kertoi tietävänsä, miten aktiivisuus osoitetaan. Yli puolet vastanneista (53 %) suhtautuu aktiivimalliin kielteisesti. Jos tähän lukuun lisätään ne, jotka suhtautuvat aktiivimalliin osittain kielteisesti, on luku yhteensä 75 %.

YTK:n jäsenilleen toteuttamaan kyselyyn vastasi 6208 jäsentä ajalla 31.5.–4.6.2018. 

Näistä puhutaan

Takaisin Pulssin etusivulle