20 euron seteli vaihtaa omistajaa

Työttömyysetuuteen ehdotettu korotusta

Hallitus on ehdottanut 20 euron tasokorotusta peruspäivärahaan (HE39/2019). Esityksen mukana perusturvan korottamisella pyritään vähentämään eriarvoisuutta ja painottamaan ensisijaisen etuusjärjestelmän merkitystä etuudensaajien toimeentulon turvana. Korotus tulisi 1.1. 2020 alkaen.

Työttömyysturvaan korotus tehtäisiin siten, että peruspäivärahaa nostetaan 20 eurolla kuukaudessa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pykälään merkitään peruspäivärahan suuruudeksi 33,33 euroa päivältä. Tällä hetkellä peruspäivärahan määrä on 32,40 euroa päivältä. Laskennallisesti kuukaudessa on 21,5 maksupäivä, joten 0,93 euron korotus etuuspäivältä vastaa 20 euroa kuukaudessa.

Peruspäivärahan suuruus on sidottu kansaneläkeindeksiin. Tasokorotuksen jälkeen lailla asetettu peruspäivärahan määrä vastaa vuoden 2019 kansaneläkeindeksin pistelukua. Tasokorotus on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2020, joten peruspäivärahan määrä voi olla muutakin kuin 33,33 euroa päivältä, jos kansaneläkeindeksin pisteluku ensi vuodeksi muuttuu.

Indeksi on ollut sama vuodesta 2017 ja sitä ennen se poikkeuksellisesti laski kahtena vuonna peräkkäin. Edellinen tasokorotus peruspäivärahaan tuli 2012.

Tasokorotus vaikuttaa myös ansiopäivärahaan

Muutos peruspäivärahaan vaikuttaa myös ansiopäivärahaan. Ansiopäiväraha muodostuu perusosasta ja ansio-osasta. Perusosa on peruspäivärahan suuruinen. Tällä hetkellä 2500 euron kuukausipalkkaa vastaava ansiopäiväraha on ollut 67,93 euroa. Muiden seikkojen pysyessä samana, olisi vastaavilla tiedoilla laskettu ansiopäiväraha lakimuutoksen jälkeen 67,99 €.

Näistä puhutaan

Takaisin Pulssin etusivulle

Linkki kyselyyn