Yleinen työttömyyskassa YTK muistuttaa: Nollatuntisopimusten lakimuutokset vaikuttavat myös työttömyysturvaan

Nollatuntisopimusta koskevat lakimuutokset tulivat voimaan kesäkuun alusta. Työsopimuslaissa nollatuntisopimuksiin viitataan käsitteellä ”vaihteleva työaika”.

Yleinen työttömyyskassa YTK muistuttaa, että vaihtelevaa työaikaa koskevia muutoksia tulee myös työttömyysturvalakiin kohtiin, jotka koskevat työttömyysetuuden saamisen työvoimapoliittisia edellytyksiä. Lakimuutoksen jälkeen henkilöllä on pätevä syy erota työstä, jos työtä ei 12 viikon aikana ennen irtisanoutumista ole ollut tarjolla siten, että työ voitaisiin lukea työssäoloehtoon.

Henkilöllä on pätevä syy erota työstä myös silloin, jos hänellä ei ole oikeutta soviteltuun työttömyysetuuteen sen vuoksi, että työaika ylittää 80 prosenttia kokoaikaisen työntekijän työajasta ja työstä maksettava palkka on alle 1 134 euroa kuukaudessa. Henkilöllä on jatkossa myös pätevä syy kieltäytyä työstä, josta maksettava kokoaikatyön palkka on alle 1 134 euroa kuukaudessa.

YTK:n työttömyysturva-asiantuntija Petja Eklund pitää työttömyysturvalain muutoksia hyvänä: ”Nollatuntisopimukseen on aiemmin jäänyt jumiin. Vaikka työtä ei ole ollut, ei sopimusta ole voinut irtisanoa ilman vaaraa päivärahojen menettämisestä. Nyt tämä epäkohta on korjattu”, Eklund summaa.

Näistä puhutaan

Takaisin Pulssin etusivulle
n

Linkki kyselyyn