Työttömyys laskee myös vuonna 2018

Ennusteen mukaan työttömyys laskee koko vuoden, mutta vähenee edellisiä vuosia verkkaisemmin. Tämä selviää YTK:n työttömyysbarometrista, jonka jäsenet edustavat noin 15 prosenttia suomalaisista palkansaajista.

Pitkän aikavälin trendistä nähdään, että työttömyys on selvässä laskussa. YTK:n jäsenten työttömyys tammikuussa 2018 on ennusteen mukaan 9,6 prosenttia. Tammikuun työttömyyden huippulukema koettiin vuonna 2016, jolloin työttömiä oli yhteensä 11,9 prosenttia.

Alkuvuosi on työttömyysluvuissa vuoden synkimpiä. Näin ollen työttömyyslukujen paraneminen tammikuussa 2018 lupaa hyvää koko tulevalle vuodelle. Ennusteen mukaan työttömyys tosin vähenee vuonna 2017 entistä hitaammin. Tammikuun 2017 työttömyys oli jopa kaksi prosenttiyksikköä parempi kuin vuotta aikaisemmin. Vuoden 2018 tammikuuhun työttömyys vähenee kuitenkin alle 0,5 prosenttiyksikköä.

YTK:n Barometri hyödyntää ARIMA-mallia. Barometri tarjoaa ajankohtaista tietoa YTK:n jäsenten työttömyydestä, minkä lisäksi se ennustaa jäsenistön työttömyyden kehityksen kymmenen kuukauden päähän. Koska ennuste perustuu YTK:n jäsenten työllisyyshistoriaan, ennuste on maltillisempi kuin toteuma.

Barometri ei myöskään huomioi poliittisten päätösten vaikutusta. Kuntavaalien jälkeisillä päätöksillä on suuri merkitys paikalliselle elinkeinopolitiikalle, ja uudet valtuutetut vaikuttavat päätöksillään kuntiensa työllistämismahdollisuuksiin tulevan vuoden aikana. Toiveita paremmastakin siis on!

Näistä puhutaan

Takaisin Pulssin etusivulle

Linkki kyselyyn