Päivitämme verkkosivujamme pe 15.11. klo 8-11, jonka aikana sivut ovat pois käytöstä.

Minne menet, työelämä?

Viime keväänä kysyimme jäsenistöltämme heidän sijoittumisestaan työmarkkinoilla, työttömyysturvaan liittyvistä kokemuksista sekä näkemyksiä työelämän muutoksia koskevista väitteistä. Kyselyyn vastasi yhteensä 4 186 YTK:n jäsentä.

Hyvin ja huonosti Saamamme vastaukset antavat viitteitä siitä, että muut kuin vakituisessa kokoaikatyössä olevat suhtautuvat varauksellisesti työtilanteensa myönteiseen kehitykseen. Samalla erityisesti vakituisen kokoaikatyön yleisyyden arvioidaan heikkenevän tulevaisuudessa. Työttömät uskovat muita vähemmän myönteiseen kehitykseen. Samaan aikaan vakituisessa työsuhteessa olevat suhtautuvat tulevaisuuteensa luottavammin.

Myönteistä on kuitenkin se, että vakituisessa työsuhteessa olevat eivät arvele joutuvansa työttömäksi tai lomautetuksi seuraavan vuoden aikana. Kaikista kyselyyn vastanneista jopa 55,0 prosenttia arvioivat työnsä jatkuvan entiseen malliin lähimmän vuoden aikana.

Toiselta puolen 45 prosenttia vastanneista arvioi, että työ ei jatku tai ei välttämättä jatku entiseen malliin. Noin 16 prosenttia kyselyyn vastanneista epäilee tulevansa lomautetuksi tai irtisanotuksi lähimmän vuoden aikana. Määräaikaisella sopimuksella työskentelevistä 35 prosenttia ei usko sopimuksensa jatkoon.

Työttömyysturva loukuttaa Mielenkiintoista ja osin huolestuttavaakin oli se, että seuraukset työttömyysturvajärjestelmässä koetaan esteeksi yritystoimintaa tai opiskelua aloitettaessa. Yritystoiminnan aloittamiseen liittyvä riski työttömyysturvan menettämisestä vaikuttaa enemmän työttömillä. Opiskeluihin liittyvä riski painottuu hieman enemmän vakituisessa työsuhteessa työskenteleviin. Lainsäädäntö ja se, miten se koetaan, vaikuttavat kyselyn perusteella ihmisten valintoihin. Työttömille yrittäjyys on vaihtoehto itsensä työllistämiseksi ja työttömyysturvajärjestelmästä on tullut este tämän vaihtoehdon toteuttamiselle. Samalla tavoin työttömät ja työssäkäyvät välttävät myös opintoja työttömyysturvan menettämisen pelosta.

Muutoksia tulee Työelämän tulevaisuutta koskevista väitteistä on vahvaa yksimielisyyttä. Vastanneet näkevät työelämän tulevaisuuden, jossa työelämä on sirpaleisempaa ja työntekijällä on aiempaa enemmän vastuuta itsestään ja työstään. Näkemykset työelämän kehityksen suunnasta ovat yhteneviä eri ikäryhmissä ja sukupuolien välillä. Usko työelämän muuttumiseen on vastauksissa vahvasti näkyvillä.

YTK:n näkemyksen mukaan elinkeinorakenteiden laajempi murros sekä teknologinen kehitys ajavat työelämässä syvälle käyvää muutosta. Koska työ sosiaalisena mekanismina määrittää yhteiskuntaa, instituutioiden toimintaa ja ihmisen arvoa, on työelämän muutoksella laaja vaikutus suomalaisten elämään. Siksi on erityisen tärkeää luoda arvio ja näkemys siitä, mihin suuntaan työelämä on kehittymässä. Tämän suunnan perusteella on mahdollista paremmin arvioida nykyisen työttömyysturvajärjestelmän, koulutusjärjestelmän tai työnhakukanavien soveltuvuutta muutoksessa.

 

Petja Eklund katsoo veikeästi kameraan

Petja Eklund, työttömyysturva-asiantuntija

YTK:n työttömyysturva-asiantuntija Petja Eklund pureutuu blogikirjoituksissaan tarkkanäköisin analyysein työelämään ja työttömyyteen. Eklund puolustaa ihmistä ja avointa yhteiskuntaa. Normit ja instituutiot ovat kansalaisia varten, ei koskaan toisin päin.

Käsittelemme tässä blogissa työttömyysturvan ja työelämän ilmiöitä. Kirjoituksilla osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pohdimme ajankohtaisia tapahtumia. Blogi ei ole neuvontaa. Neuvontaa työttömyysturva-asioissa saat asiakaspalvelustamme sekä ohjeet ja tuki -osiosta.

Näistä puhutaan

Takaisin Pulssin etusivulle

Linkki kyselyyn