Päivitämme verkkosivujamme pe 15.11. klo 8-11, jonka aikana sivut ovat pois käytöstä.

YTK toimii arvojensa mukaisesti

Ermo Inkeroinen, lakimies, YTK

YTK on olemassa jäsentensä vuoksi ja jäseniään varten. Siksi pyrimme aina hoitamaan tehtäväämme, jäsentemme ansioturvan varmistamista, jäsentemme edun mukaisesti ja työelämän sillanrakentajana toimien. YTK antoi huhtikuun alussa ”positiivisen tulosvaroituksen”. Työllisyystilanteen parantuessa talousarvio on alittunut alkuvuoden aikana noin 14,5 miljoonaa euroa

Haluamme, että tämä kehitys koituu jäsentemme eduksi, joten julkistimme toiveemme laskea työttömyyskassan vuoden 2018 jäsenmaksua, mikäli suunta säilyy samana eikä sijoitusmarkkinoilla tapahdu suuria heilahduksia. YTK on arvojensa mukaisesti rohkea keskustelija. Tämänkin asian kohdalla halusimme toimia arvojemme mukaisesti ja julkistaa rohkeasti positiivisen talousuutisen. YTK ei vetäydy poteroonsa nauttimaan hyvästä taloudellisesta kehityksestä, vaan pyrkii kääntämään asian jäsentensä hyväksi. Tulevaisuutta ei voi kukaan ennustaa, mutta tällä hetkellä näyttää hyvältä! Taloudessa ja työllistymisessä on nähtävissä kasvun merkkejä

YTK toimii arvojensa mukaisesti jäsentensä oppaana, mitä toteuttaa osaltaan laadukas ja ystävällinen asiakaspalvelu. Sitä toteuttaa myös YTK:n tavoitetila tarjota vuoteen 2020 mennessä parasta palvelua kaikkien alojen palkansaajien lisäksi myös yrittäjille. Tulevaisuudessa haluamme olla jäsentemme oppaana nykyistä laajemmalla kentällä ja työelämän sillanrakentajana siten, että työ ja tekijä kohtaavat toisensa mahdollisimman tehokkaasti. YTK on valmis ja halukas ottamaan hoidettavakseen sellaisia tehtäviä, jotka nykyisin kuuluvat TE-toimistojen hoidettavaksi. Haluamme olla suomalaisen työelämän keskiössä paitsi jäsenmäärältämme suurimpana työttömyyskassana, myös tämän hetkistä laajempana työttömyysajan palveluiden tarjoajana. 

 

Olen aloittanut työt YTK:lla uutena lakimiehenä kolmisen viikkoa sitten. Pohdin tässä kirjoituksessa YTK:ta työnantajana ja yhteiskunnallisena toimijana sen mielikuvan perusteella, mikä minulle on ensimmäisten työviikkojeni aikana YTK:sta syntynyt. Mielikuva on syntynyt pääasiassa uuteen työnantajaani tutustumisen ja YTK:n medianäkyvyyden perusteella.

Käsittelemme tässä blogissa työttömyysturvan ja työelämän ilmiöitä. Kirjoituksilla osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pohdimme ajankohtaisia tapahtumia. Blogi ei ole neuvontaa. Neuvontaa työttömyysturva-asioissa saat asiakaspalvelustamme sekä ohjeet ja tuki -osiosta.

Näistä puhutaan

Takaisin Pulssin etusivulle

Linkki kyselyyn