Työtilanteen uskotaan kohenevan etenkin rakennusalalla

Jäsenpulssi: Työtilanteen uskotaan kohenevan

Usko työtilanteen paranemiseen on vahvinta rakennusalalla ja alle 35-vuotiailla. Kokonaan lomautetuista jopa 48 prosenttia uskoo oman tilanteensa kohenevan lähikuukausina.

Tammikuun lopulla keräsimme jälleen Jäsenpulssi-kyselyllä jäsentemme työ- ja taloustilannetta, tunnelmia ja arvioita tulevaisuudesta. Kyselykierros toteutettiin 15.–27.1.2021 ja saimme siihen reippaasti yli 14 000 vastausta. Suuri kiitos kaikille!

Tulokset kertovat, että vaikean ja epävarman koronavuoden jälkeen optimismi viriää monilla epidemiasta kärsineillä aloilla. Samoilla aloilla moni kuitenkin yhä pelkää työtilanteen heikentymistä, mikä viittaa epävarmuuden jatkumisesta muun muassa uusien virusmuunnosten vuoksi.
​​​​​​​

Usko vahvinta rakennus-, majoitus- sekä ravintola-alalla

Rakennusalalla työskentelevät sekä matkailu-, majoitus- ja ravintola-alan ammattilaiset uskovat muita vastaajia vahvemmin oman työtilanteen paranemiseen tulevien 1–6 kuukauden aikana. Vahvinta usko hyvään lähitulevaisuuteen on rakennusalalla, jossa 29 prosenttia vastaajista uskoo työtilanteen paranevan lähikuukausina ja vain 9 prosenttia uskoo sen huononevan.

- Rakennusalalla talvi on tyypillisesti hieman hiljaisempaa aikaa. Vaikka talvea on vielä edessä, olemme menossa kohti kevättä. Tämä varmasti osaltaan selittää myönteistä suhtautumista. Ilmeisesti samalla ei kuitenkaan nähdä koronatilanteen vaikuttavan tuleviin töihin niin isolla kädellä, että se nyt näkyisi alan tekijöiden odotuksissa. Tällainen näkymä lisää toiveikkuutta myös meillä työttömyyskassassa, arvioi YTK:n erityisasiantuntija Petja Eklund.

Matkailu-, majoitus- ja ravintola-alalla usko suotuisaan kehitykseen on lähes yhtä korkealla (27 %). Suhtautuminen on kuitenkin hieman jakautuneempaa, sillä 12 prosenttia alalla työskentelevistä vastaajista uskoo tilanteen huononevan. Kulttuurin, taiteen ja viihteen parissa työskentelevistä vastaajista 23 prosenttia uskoo suotuisaan ja 13 prosenttia uskoo heikkenevään työtilanteeseen.

-Majoitus- ja ravintola-alalla sekä kulttuurin parissa on tulevaisuudenuskoa, mutta kokonaisuutena se on esimerkiksi rakennusalaan verrattuna varovaisempaa. Tätä selittänee sitkeänä jatkuva koronatilanne, joka näillä aloilla pitkittää ja mahdollisesti myös lisää rajoitustoimia, Eklund pohtii.

Epidemia ei ole nujertanut lomautettujen luottoa tulevaan

Usko oman työtilanteen paranemiseen on vahvinta alle 35-vuotiailla ja heikointa yli 55-vuotiailla. Ammattiasema ei vaikuta merkittävästi tulevaisuudenuskoon, mutta matalasti koulutettujen keskuudessa pelko työtilanteen heikkenemisestä on muita suurempaa.

Vastaajista eniten uskoa tulevaan on kokonaan lomautetuilla, joista jopa 48 prosenttia uskoo oman työtilanteensa paranevan ja vain 10 prosenttia uskoo sen huononevan. Osittain lomautetuista 32 prosenttia ja työttömistä 37 prosenttia uskoo työtilanteensa kohenemiseen. Kokopäivätöissä olevien asema on vakain. Heistä enemmistö (82 %) uskoo työtilanteensa pysyvän samana.

- Viime vuonna moni joutui lomautetuksi ja se näkyi työttömyyskassassa valtavina hakemusmäärinä. Myös nyt alkuvuodesta hakemusmäärät ovat olleet viime kevään tasolla. Tämä on harmillisesti näkynyt käsittelyaikojen pitenemisenä ja ruuhkina asiakaspalvelussamme. Tässä tilanteessa on mukava huomata, että monella jäsenellämme on luottoa tulevaan, Eklund kertoo.


Näistä puhutaan

Takaisin Pulssin etusivulle