Alkuvuoden ruuhka pidentää hieman käsittelyaikoja – uusia asiakasneuvojia palkattu

Käsittelyaikamme ovat jonkin verran pidentyneet tammikuun ja helmikuun alun aikana. Tilanne johtuu ennen kaikkea korkeasta työttömyydestä ja lomautusten suuresta määrästä. Uudelleen heikentynyt koronatilanne lisää työttömyyttä alkuvuodelle tyypillisen kausityöttömyyden päälle. Tämä näkyy kasvaneina hakemusmäärinä.

Saamme tällä hetkellä hyvin paljon päivärahahakemuksia. Etenkin alkavan työttömyyden tai lomautuksen vuoksi tehdyt ensihakemukset ovat työläitä käsitellä, ja niitä on saapunut alkuvuodesta runsaasti. Tammikuun aikana meille saapui yhteensä 81 058 hakemusta. Hakemusmäärä on vuoden takaiseen nähden kasvanut 63 %, eli hakemuksia saapui yli 30 000 enemmän kuin tammikuussa 2020.

Puramme jonoja ja ehkäisemme niiden pidentymistä parhaamme mukaan. Tammikuussa meillä aloitti kymmenen uutta asiakasneuvojaa, jotka auttavat jäseniämme asioinnissa. Valmistelemme myös uusia rekrytointeja ja kehitämme asiakaspalveluamme jatkuvasti, jotta voimme pitää jäsenistömme tilanteen tasalla.

Ajantasaista tietoa erilaisten hakemustyyppien käsittelyajoista löydät täältä.


Näistä puhutaan

Takaisin Pulssin etusivulle