Kiipeilijä hieroo magnesiumia käsiinsä - YTK

YTK:n jäsenenä jo 25 vuotta – ”En halua mitään ideologiaa. Haluan vain turvan.”

Sari Repo on kuulunut YTK:hon lähes siitä asti, kun työttömyyskassa perustettiin. Hän arvostaa etenkin YTK:n nopeaa asiakaspalvelua ja aitoa välittämistä.

Lentoemäntänä ja sairaanhoitajana työskentelevä Sari Repo liittyi YTK:hon jo 90-luvun alkupuolella kollegansa suosituksesta. Häntä viehätti ajatus siitä, että saa YTK:n kautta ansioturvan, ilman sen suurempia aatteita.

”Minun aloillani liitot ovat vahvoja noukkimaan omiaan. Ymmärrän ja arvostan liittojen työtä, mutta en halua linkittää ansioturvaani niiden ajatusmaailmaan. Minä halusin vain turvaa työttömyyden varalle, en ideologiaa”, Repo kertoo.

”Totta kai myös varsin kohtuullinen maksu vaikutti. YTK:ssa en maksa mistään ylimääräisestä.”

25 jäsenvuoden aikana Repo ei ole kertaakaan ajatellut eroavansa YTK:sta. Hän sanoo olevansa enemmän kuin tyytyväinen YTK:n hinta-laatu-suhteeseen.

”Balanssi siinä, mitä maksan ja mitä saan, on todella plussan puolella”,

Repo sanoo ja huomauttaa, että voisi maksaa jopa enemmän, koska kokee saavansa YTK:sta niin hyvää palvelua.

”Oikein ihmettelen, miten kiinnostunut YTK on asiakkaistaan. YTK tekee sen mitä on luvattu, mutta myös huolehtii jäsenistään. Minuun on tehnyt vaikutuksen se tapa, jolla YTK:ssa asiakasta kohdellaan: mennään ruohonjuuritasolle ja palvellaan sydämellä”, Repo kehuu.

Leuka murtui potkulautaonnettomuudessa -  Lue tästä myös Jyrkin tarina, miten YTK:n täysjäsenyys korvasi kaikki kulut!

”Saan aina vastauksen nopeasti ja ystävällisesti”

Sari Repon kuva

Neljännesvuosisadan aikana Sari Repo on useampaan otteeseen joutunut hakemaan YTK:sta ansiopäivärahoja, kun lomautukset ovat osuneet kohdalle. Näissäkin tapauksissa YTK:n toiminta saa kiitosta.

”Olen saanut nopeasti apua ja tietoa siitä, milloin hakemus on lähtenyt käsittelyyn ja koska raha on odotettavissa – ja ne on aina pitänyt paikkansa. Ja jos minun on tarvinnut kysyä jotain erityistä, niin olen saanut vastauksen nopeasti ja ystävällisesti."

Aiemmin Repo kuului vain työttömyyskassaan, mutta YTK:n täysjäseneksi hän siirtyi vuosi sitten. Tähän ei ollut mitään erityistä syytä. Hinta kattavista lisäpalveluista ja oikeudellisesta avusta tuntui kuitenkin niin pieneltä, että se kannatti ehdottomasti maksaa.

”Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka tarvitsisi esimerkiksi juristin apua tai vakuutusta. Se on niin pieni summa, että oli helppo liittyä ihan varmuuden vuoksi”, Repo pohtii ja kertoo myös tutustuneensa laajaan koulutus- ja jäsenetuvalikoimaan.

Kattavaa palveluvalikoimaa tärkeämpi asia Revolle on kuitenkin se, miten häntä asiakkaana kohdellaan ja miten helppoa toiminta on.

”Tiedän, että jos joudun pulaan, niin YTK:sta saan aina nopeasti apua. En joudu ’olette jonossa’ –tilanteeseen, vaan saan asiallista, ystävällistä ja henkilökohtaista palvelua nopeasti.”