Koronakevään työttömyysaste nousee historiallisiin lukemiin

YTK on valmistautunut pitkin kevättä työttömyyspäivärahahakemusten määrän kasvuun. YTK on maksanut työttömyysetuuksia jo nyt huhtikuun osalta noin 12 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, vaikka osa huhtikuun hakemuksista on vielä käsittelemättä.

Huhtikuussa saapuneiden hakemusten määrän perusteella YTK arvioi, että jäsenistön työttömyysaste voi nousta ennätyksellisesti yli 15 prosenttiin. Etuuksia on YTK:ssa maksettu huhtikuussa yli 56 miljoonaa euroa, kun viime vuonna samaan aikaan niitä maksettiin noin 44 miljoonaa euroa.

YTK:n jäsenistön työttömyysaste oli vielä maaliskuussa 8,4 prosenttia ja vuotta aiemmin 7,9 prosenttia. Tilastokeskuksen mukaan yleinen työttömyysaste oli maaliskuussa 7,3 prosenttia ja vuotta aiemmin 7,0 prosenttia. Tilastokeskuksen työttömyysluvut huhtikuun osalta julkaistaan 27.5.

Huhtikuussa saapuneiden hakemusten määrän perusteella YTK arvioi, että jäsenistön työttömyysaste voi nousta ennätyksellisesti yli 15 prosenttiin. YTK:n jäsenistön työttömyysaste oli vielä maaliskuussa 8,4 prosenttia ja vuotta aiemmin 7,9 prosenttia.

Huhtikuussa kymmenkertainen määrä ensihakemuksia

Pelkästään ensimmäisiä hakemuksia on tullut tammi-huhtikuussa noin kolme kertaa enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan. Tänä vuonna eniten työllistäviä ns. ensimmäisiä hakemuksia on tullut lähes 45 000 kappaletta, kun niitä viime vuonna vastaavana aikana tuli 15 776 kappaletta. Työmäärää kasvattaa erityisesti se, että suurin osa hakemuksista on ensimmäisiä hakemuksia, jotka vaativat eniten käsityötä, selvityksiä ja neuvontaa.

Suurin osa ensimmäisistä hakemuksista on tullut huhtikuussa, 28 642 kappaletta. Viime vuoden huhtikuuhun verrattuna määrä on kymmenkertainen (2853 vuonna 2019).

Toukokuussa saapuneiden uusien hakemusten määrä on jäämässä alle huhtikuun lukujen, mutta hakemusten kokonaismäärä jatkaa silti nousuaan.

”Olemme nyt ylittäneet 30 päivän käsittelyajat ensihakemusten osalta. Teemme täysillä töitä tässä poikkeuksellisessa tilanteessa ja tiedotamme viivästyksistä hakijoille henkilökohtaisesti. Tämän hetken arvioidemme mukaan käsittelyaika osassa ensimmäisiä hakemuksia venyy 45-50 päivään. Jatkohakemukset ilman muutoksia käsitellään edelleen automaattisesti saapumispäivänä”, kertoo YTK:n asiakkuus- ja viestintäjohtaja Ilona Kangas.

Tästä on kyse:

  • YTKbarometri on kuukausittain julkaistava tilastokatsaus YTK:n jäsenistön tunnusluvuista, jolla seurataan työttömyyden kehittymistä.
  • YTK:lla on jäseniä yli 475 000. Määrä vastaa yli 20 % suomalaisista palkansaajista.   
  • YTKbarometri pohjautuu YTK:n jäsendataan. 
  • Ansiosidonnainen päiväraha muodostuu perusosasta sekä ansio-osasta, jonka suuruus lasketaan palkan perusteella laissa määriteltyjen sääntöjen avulla. 

Ansioturvan rahoitus jaetaan valtion, työllisyysrahaston ja työttömyyskassan jäsenten kesken. Valtio rahoittaa ansiopäivärahasta perusosan, työttömyyskassat 5,5 % ja työllisyysrahasto loput työntekijöiden ja työnantajien työttömyysvakuutusmaksuilla.

Ajankohtaista

Takaisin Pulssin etusivulle