Työttömyydestä kärsineen Pohjois-Karjalan tilanne on parantunut

Leevi and the Leavingsin laulussa haaveillaan paremmasta elämästä Pohjois-Karjalassa. Toukokuussa 2017 tilastot näyttävät siltä, että muutto jylhempiin kansallismaisemiin ei ole huonompi ajatus siitä haaveilevalle.

Pohjois-Karjalan työttömyysluvut ovat kaunistuneet kuluneen vuoden aikana huimat 3,9 prosenttiyksikköä. Tammikuussa YTK:n jäsenten työttömyys Pohjois-Karjalassa oli 15,4 prosenttia. Tämän jälkeen jokainen kuukausi on ollut toistaan parempi. Toukokuussa työttömyys on pudonnut 11,5 prosenttiin.

Kesän lähestyessä suunta pysynee aurinkoisena. YTK:n barometri ennustaa työttömyyden tippuvan kesäkuussa 10,6 prosenttiin.

Mikäli toukokuun työttömyyslukuja verrataan edeltäviin vuosiin, näyttää suunta erittäin hyvältä. Työttömyysaste viime vuoden toukokuussa oli 13,9 % eli jopa 2,4 prosenttiyksikköä huonompi. Vuonna 2015 tilanne oli tätä aavistuksen verran parempi, mutta silti 2 prosenttiyksikköä huonompi kuin tänä vuonna.

Di-di-dam, di-di-dam. Joten, miksipä sitä ei lähtisi Pohjois-Karjalaan?

Muuttohaluja on madaltanut varmasti monien kohdalla se, että Pohjois-Karjalan työttömyystilanne on pitkään ollut kovin synkkä. Esimerkiksi pohjoiskarjalaisten YTK:n jäsenten työttömyystilanne toukokuussa 2017 on yhä 3,5 prosenttiyksikköä korkeampi verrattuna maan keskiarvoon.

Pohjois-Karjalan myönteinen työttömyyskehitys kätkee taakseen myös sen, että vielä maaliskuussa ELY-keskuksenmukaan työnhakijoiden osuus työvoimasta oli maan korkein: Pohjois-Karjalassa osuus oli 17,1 prosenttia, kun koko maassa osuus oli 12,1 prosenttia. Työttömyys on vähentynyt vuoden takaiseen verrattuna eniten rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden sekä prosessi- ja kuljetustyöntekijöiden ammattiryhmissä. Työttömiä palvelu- ja myyntityöntekijöitä sekä asiantuntijoita oli puolestaan tämän vuoden maaliskuussa enemmän kuin vuosi sitten.

Kun huomioidaan maakunnan tilanne, on työttömyysasteen lasku Pohjois-Karjalassa erittäin myönteistä. Muuttoa suunnittelevan kannattaa vetäistä verkkarihousut jalkaan ja suunnata kohti Itä-Suomea – varsinkin jos sattuu työskentelemään oikealla alalla.

Ajankohtaista

Takaisin Pulssin etusivulle