Mustavalkokuva Petra Ollista tekstillä "tämäkin vätys tässä".

”Menisit sinäkin oikeisiin töihin!”

Petra Olli, painija, maailmanmestari

Huippu-urheilijan työ on jatkuvaa reissaamista, raakaa harjoittelua, kilpailemista ja kovan paineen alla olemista. Vaatii suunnatonta sitkeyttä ja sisua elää kurinalaista elämää päivästä toiseen sekä piiskata itsensä maailman parhaaksi.

Mutta mitä tapahtuu, kun on elänyt vuosia tavoitellen maailmalla kaikkein kirkkaimpia mitaleja ja yhtäkkiä kaikki loppuukin? Elämä pysähtyy paikalleen.

Painiuran päättyminen, eräänlainen pysähtymisen sekä työttömyyden ajanjakso oli minulle näin jälkeenpäin mietittynä erittäin vapauttava ja merkityksellinen hengähdystauko. Vuosien mittainen järjestelmällinen huippu-urheilu ja sitä varten tehtävä raudanluja työ olivat vaatineet osansa. Huomasin, että 25-vuotiaana olin tullut tilanteeseen, jossa minulla oli aikaa hengittää ja suunnitella tulevaa. Mihin suuntaan tästä haluan lähteä?

Työttömyys sanana kuulostaa hieman negatiivissävytteiseltä, mutta harva nykypäivänä enää jää täysin toimettomaksi. Työttömyys voi olla hyvinkin moninaista, aktiivista ahertamista, lyhytaikaista toimettomuutta, ahdistavaa alakuloa, tarmokasta taapertamista tai ihan kaikkea muuta näiden väliltä! Ei ole olemassa tiettyjä raameja, jonka sisään työttömyys voitaisiin upottaa.

’’Menisit sinäkin siitä oikeisiin töihin!’’

Olen kuullut tällaisia lausahduksia useampaakin otteeseen ja väistämättäkin sanat ovat jääneet kummittelemaan takaraivoon. Mitä ovat ne oikeat työt? Eikö urheilijan ammatti ole tarpeeksi arvostettava? Kuka sen ’’oikean työn’’ enää määrittää tässä hektisessä yhteiskunnassa?

Mistä nämä pinttyneet ajatukset ja asenteet sitten kumpuavat?

Työ muuttuu, maailma muuttuu ja niin muuttuu työttömyyskin. Vanhat uskomukset ja ennakkoluulot joutavat suoraan roskakoriin. Elämme työttömyyden murroksen aikakautta.

Muistelen aikaa ilman tuttuja ja turvallisia töitä hyvinkin lämpimästi. Se oli aktiivista arjessa touhuamista, luovaa ja liikunnallista hetkessä elämistä. Minulla oli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tilaa pysähtyä ja luoda jotain uutta sekä tehdä itselle merkityksellisiä asioita.

Jokaisella on oma yksilöllinen polkunsa, jota pitkin kulkea. Jotkut saavat uutta voimaa etsiessään toisia töitä, jotkut lamaantuvat, toiset pitävät hengähdystauon. Tärkeintä on kuitenkin pysyä aktiivisena ja pitää mieli virkeänä.

Minun polkuni kulkee tietynlaisen pysähtymisen kautta kohti uutta nousua.

Sinä lukija, etsi ja löydä oma polkusi sekä anna muiden kulkea omia polkujaan.

Petra Olli


Käsittelemme tässä blogissa työttömyysturvan ja työelämän ilmiöitä. Kirjoituksilla osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pohdimme ajankohtaisia tapahtumia. Blogi ei ole neuvontaa. Neuvontaa työttömyysturva-asioissa saat asiakaspalvelustamme sekä ohjeet ja tuki -osiosta.