
Ansioturva on yksilön vapautta
Olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että työelämän – kuten muunkin elämän – tulisi olla turvallista. Työelämän turvallisuus koostuu monista asioista; konkreettisesta työturvallisuudesta psykologiseen turvallisuuden tunteeseen. Jälkimmäisen alle kuuluvat esimerkiksi työyhteisössä muilta työntekijöiltä saatu tuki, työnantajan ja työntekijän välinen vuorovaikutus, tehdyt työhyvinvointitoimenpiteet.
Suomen työmarkkinamalli aiheuttaa säännöllisesti ylhäältä päin epävarmuuden tunnetta työpaikoille, koska sen mekanismi perustuu vastakkainasettelulle. Tämä on harmillista ja haisee ullakolle, koska yhä useammalla työpaikalla ymmärretään menestyksen olevan yhteispeliä.
Turvallisuuden tunnetta järkyttävät myös muutokset yksilön taloudellisessa tilanteessa. Pitkittyvät lakot heikentävät ihmisten kykyä pärjätä arjessa hyvin konkreettisella tavalla: rahan puutteena.
YTK:n lähes 30 vuoden olemassaolon aikana liikehdintää liittojen kassojen ja YTK:n välillä on ollut aina. Kassoista toiseen tullaan ja mennään – jokainen optimoi oman tilanteensa mukaan valintaansa. YTK:n hyvä palvelu ja edullinen vuosimaksu ovat monelle syitä olla pysyvästi YTK:n jäsen, mutta on ymmärrettävää, että lakon uhatessa lakkoavustus kannatta käydä liitosta hakemassa.
Meillä jokaisella on oikeus tehdä valinta oman tilanteensa mukaan. Itse päättää, mikä on itselle parasta. Tämä onnistuu YTK:lla, koska meillä palveluun ei liity draamaa. Tyytyväinen työssäkäyvä jäsenemme on onnellinen saadessaan selkeän turvan kassasta, maksamalla kerran vuodessa laskunsa. Turvaa hänelle tuo se, että ympärillä olevista työkavereista joka viides kuuluu myös samaan kassaan. Toinen taas saattaa arvostaa työttömänä meiltä saamaansa nopeaa palvelua. Kolmas katsoo parhaaksi siirtyä lakkoavustusten perään, mutta usein sitten palaa tilanteen vakiinnuttua ansioturvaan Loimaalle.
Jotkut asiat saavat mielestämme pysyä: yksilön vapaus toimia oman parhaansa mukaan omassa elämässään.
Mitä YTK sinulle merkitsee?
Meistä olisi ihanaa kuulla, miksi juuri sinä kuulut YTK:hon? Mitä YTK sinulle merkitsee? Kerro se meille omin sanoin tämän linkin kautta:

Ilona Kangas, viestintä- ja asiakkuusjohtaja
Ilona Kangas johtaa YTK:n markkinointia, viestintää ja asiakkuustyötä. Ei ihme, että hän analysoi päivät pitkät ja väliin blogissakin sitä, mitä asiakkaillemme kuuluu ja miten voisimme entisestään auttaa teitä onnistumaan työelämän käänteissä.
Käsittelemme tässä blogissa työttömyysturvan ja työelämän ilmiöitä. Kirjoituksilla osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pohdimme ajankohtaisia tapahtumia. Blogi ei ole neuvontaa. Neuvontaa työttömyysturva-asioissa saat asiakaspalvelustamme sekä ohjeet ja tuki -osiosta.