Puhelinpalvelumme on avoinna ma-to klo 10-14. Asiakaspalvelupisteemme Loimaalla on suljettu toistaiseksi.

YTK työntekijät tukena kaikissa työelämän käänteissä pysy terveenä

Case YTK – miten vastasimme koronakriisiin ja miltei tuplasimme henkilöstön poikkeusoloissa?

Alkuvuodesta meille kirkastui, että tarvitsemme pian suuren määrän uusia työntekijöitä purkamaan koronatilanteesta aiheutunutta ruuhkaa työttömyyspäivärahahakemuksissa. Kuluneen kuukauden aikana olemme saaneet jo noin 30 0000 hakemusta, kun normaalisti hakemuksia tulee noin 45 000 vuodessa. Tähän työmäärään vastataksemme olemme poikkeusolojen ja etätyön keskellä palkanneet 100 uutta tekijää. Se on aikamoinen määrä!

YTK:n noin 150 hengen joukko on ollut kovin pysyvää – mukana on viihdytty jopa kolmisenkymmentä vuotta – joten rekrytointeja ei ole tehty kuin sellainen 5–10 vuodessa. Valmistautuminen kasvaviin hakemusmääriin aloitettiinkin helmikuussa ennennäkemättömillä rekrytointisuunnitelmilla. Asteittain saimme huhtikuusta toukokuuhun palkattua 94 henkilöä neuvontaan ja etuuskäsittelyyn. Myös tukitoimintoihin kuten lakiosastolle, henkilöstö- ja taloushallintoon saatiin vahvistuksia.

Poikkeusolot vaativat poikkeustoimia

Yllättävimmät rekrytointiin liittyvät haasteet ovat näinä aikoina aivan omanlaisiaan. Koko henkilöstö on etätöissä, joten myös perehdytys on toteutettu täysin etänä. Kun uudet työntekijät tulivat hakemaan työvälineitään Loimaalta, ryhmät oli aikataulutettava tarkasti, jotta pystyttiin pitämään turvavälit. Onneksi olimme ajoissa liikkeellä, jotta saimme oikeat välineet kaikille, sillä niitäkään ei ollut kovin helppoa saada.

Uudet tekijät ovat määräaikaisia ja toimivat joko työttömyysturvan oppaina asiakaspalvelussa, vastaten viesteihin tai puheluihin, tai perehtyvät tiettyjen hakemustyyppien käsittelyyn. Normaalisti YTK:n perehdytys uudelle työntekijälle kestää kuukausia, koska työttömyysturvan soveltaminen on melko mutkikasta. Nyt perehdytys viedään läpi viikoissa, mikä vaatii sekä työtapojen uudelleen miettimistä että tehokasta koulutusta ja hyviä sparraajia. Työssä oppiminen ja sen tukeminen on onnistuneen perehdytyksen keskiössä.

Me laitamme tämän onnistumaan

Työmäärä on kova, mutta jokainen käsitelty hakemus ja autettu jäsen on askel eteenpäin. Uudet henkilöt koulutetaan palvelemaan jäseniämme ja käsittelemään etuusasioita samalla huolellisella työskentelyotteella, kuin mihin olemme tottuneet. Tuloksia valvotaan sisäisesti, jotta varmistutaan työn oikeellisuudesta ja lainmukaisuudesta.

Meillä on myös ketterä, paikallinen yhteistyökumppani Åma Oy pyörittämässä kanssamme työhakemusrumbaa. Toimivan yhteistyön perusta on kummankin tekemisen meininki ja asenne. Olemme Åma Oy:n Sari-Anne Poikkijoen kanssa molemmat iloisia, että saamme tehdä näin merkityksellistä työtä näinä haastavina aikoina. Teimme valtavan ponnistuksen hymyssä suin ja positiivisella otteella.

Sama myönteisyys paistoi työhakemuksista, joita saatiin eri kanavien kautta yhteensä noin 1000. Meille haki osaavia opiskelijoita ja kokeneita ammattilaisia, jotka halusivat kantaa oman kortensa kekoon ja samalla päästä töihin yhteen Suomen innostavimmista työpaikoista. Jouduimme tekemään tiukkoja päätöksiä, eikä valitettavasti kaikkia voitu valita. Video- ja puhelinhaastattelut osoittivat toimivuutensa.

Teemme YTK:lla työtä yhdessä mielettömällä yhteishengellä ja toimeliaisuudella, mikä auttaa meitä onnistumaan ja selviämään koronatilanteesta yhdessä jäsentemme kanssa – ja heidän vuokseen. Yhteen hiileen puhaltavan työyhteisön ja hyvien työkaverien maine on kiirinyt pitkälle. Olemme iloisia jokaisesta uudesta työkaverista.
​​​​​​

Anne Pihlava, henkilöstöpäällikkö, YTK

Anne Pihlava, henkilöstöpäällikkö

Anne on YTK:n henkilöstöpäällikkö. Siinä työssä Annea kiinnostavat ihmiset, vuorovaikutus ja osaamisen kehittäminen. Hän inspiroituu haasteista ja yhdessä tekemisestä ja saa samalla innolla myös kaikki muut mukaan.

Käsittelemme tässä blogissa työttömyysturvan ja työelämän ilmiöitä. Kirjoituksilla osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pohdimme ajankohtaisia tapahtumia. Blogi ei ole neuvontaa. Neuvontaa työttömyysturva-asioissa saat asiakaspalvelustamme sekä ohjeet ja tuki -osiosta.

Näistä puhutaan

Takaisin Pulssin etusivulle