Mikä tahansa työttömyysvakuutusjärjestelmä kohtaa kritiikkiä korkean työttömyyden aikana. Työttömyyden luoma paine nostaa esiin epäkohtia kattavuuden, rahoituksen, tarkoituksenmukaisuuden sekä oikeudenmukaisuuden kannalta.

Nykyjärjestelmää on kritisoitu epäoikeudenmukaiseksi, koska ansiopäivärahan ehtona on jäsenyys työttömyyskassassa, vaikka myös kassaan kuulumattomat maksavat työttömyysvakuutusmaksua.

Perustuslakivaliokunnan vakiintuneen kannan mukaan epäoikeudenmukaisuutta ei ole, koska työttömyysvakuutusmaksu on veroluonteinen maksu, jonka ei itsessään tarvitse luoda oikeutta sillä rahoitettuun etuuteen.

Vakuutusmaksua ei myöskään ohjata ansioturvaan, jos henkilö ei ole työttömyyskassan jäsen; maksu siirretään Kelalle perusetuuksiin. Kassaan kuulumaton ei siis itse rahoita ansiopäivärahaa vakuutusmaksuillaan. Työnantajan osuus työttömyysvakuutuksesta menee tässäkin tapauksessa ansiopäivärahaan. Työnantajan osuus ei kuitenkaan vaikuta työntekijän turvan ja maksujen väliseen oikeudenmukaisuuteen.

Jäsenyys työttömyyskassassa on joka tapauksessa valinta. Järjestelmä olisi epäoikeudenmukainen väitetyllä tavalla, jos halukas palkansaaja ei voisi vakuuttaa työtuloaan työttömyyskassassa.

Ansiopäivärahalla on myös muita ehtoja kuin jäsenyys työttömyyskassassa. Keskeisin on 26 kalenteriviikon työssäoloehto. Siten myös esimerkiksi yleisenä työttömyysvakuutuksena järjestetty pakollinen turva jättäisi ansiosidonnaisen ulkopuolelle ihmisiä, jotka maksavat palkastaan työttömyysvakuutusmaksuja.

Nykyjärjestelmällä on ollut perusteensa. Se on katsottu pakollista vakuutusta edullisemmaksi ja sen on katsottu olleen myös työvoimapoliittisesti järkevämpi. Tämä on ollut erittäin tärkeää, koska näin työnantajat on saatu mukaan rahoittamaan järjestelmää suurelta osalta. Ilman työnantajien osallistumista turva olisi merkittävästi heikompi. Työttömyyskassan jäsenmaksuilla on puolestaan saatu järjestelmän hallinto ja tasausrahastot pois valtion vastuulta. Vakuutus on lisäksi kattava, koska kaikki palkansaajat pääsevät halutessaan sen piiriin.

Alakohtaisiin työttömyyskassoihin voi liittyä todellisempaa epäoikeudenmukaisuutta rahoituksessa. Vaikka niiden voidaan katsoa hinnoittelevan alakohtaista työttömyysriskiä, on jäsenmaksujen eroissa suurta vaihtelua samasta vakuutusturvasta samalla kun jäsenkelpoisuutta on rajattu.

YTK:n näkemyksen mukaan nykyjärjestelmän todelliset ongelmat johtuvat siitä, että työttömyysturvalaki ei ole pysynyt muuttuvan työelämän perässä. Siksi perinteisen palkkatyön rinnalle ilmestyneet uudet tavat organisoida työtä jättävät työntekijän usein kokonaan vaille turvaa, vaikka työtä tehtäisiin muuten kuin ennenkin. Samaan aikaan palkkatyön ja yrittäjyyden yhdistelmää ei voi tehokkaasti vakuuttaa, ja vanhentuneet vaatimukset työajanseurannasta voivat tehdä työn vastaanottamisesta kannattamatonta. Lisäksi yrittäjän perheenjäsenen työttömyysvakuutuksessa on perusteetta eriarvoinen muihin verrattuna.

Kehitystyö koskee siis pikemminkin työvoimapoliittista tarkoituksenmukaisuutta sekä itse turvan ehtoja kuin oletettua rahoituksen epäoikeudenmukaisuutta. Akuutti käytännön ongelma on tietysti se, että korkeilla työttömyysluvuilla nykyjärjestelmään ei ole varaa. Näihin haasteisiin ei saada ratkaisua rahoituspohjaa muuttamalla.