Kuvituskuva: Eduskuntatalon pylväät

Hallitusohjelmakirjaus työvoimapalveluista avaa tien eteenpäin

Uuteen hallitusohjelmaan on kirjattu, että työttömyyskassoille annetaan mahdollisuus tarjota asiakkailleen työvoimapalveluita. Työttömyysturvan kiristyessä työllistymisen tukeminen on entistäkin tärkeämpää.

Perjantaina julkaistussa, yli 200-sivuisessa hallitusohjelmassa meitä YTK:lla innosti yksittäinen lause. Se kuului näin: ”Työttömyyskassoille annetaan mahdollisuus tarjota asiakkailleen työvoimapalveluita.”  

Työttömyyskassoille ollaan siis antamassa mahdollisuus tukea jäsentensä työllistymistä, kuten olemme toivoneetkin. Mielestämme tämä on erinomainen edistysaskel kohti nykyaikaisempia, niin jäseniään kuin yhteiskuntaakin paremmin palvelevia työttömyyskassoja.  

Hallitusohjelma tuo toteutuessaan myös todella paljon tiukennuksia työttömyysturvaan, mikä entisestään lisää sen tärkeyttä, että voimme auttaa jäseniämme työllistymisessä. Voit lukea niistä lisää koostejutustamme.

Olemme kevään aikana viestineet eri kanavissa aktiivisesti siitä, miksi työttömyyskassoille kannattaisi sallia jäsentensä työllisyyden tukeminen. Hyödyt ovat monenlaiset: työttömät saavat lisätukea työllistymiseen, työllistäjät uutta työvoimaa ja kassojen jäsenet ajan saatoissa matalammat jäsenmaksut. Voit lukea perusteluistamme ja tavoitteistamme tarkemmin täältä. 

Työllistämisen tuelle on suuri tilaus 

Nyt kirjaus työllistämisestä on siis hallitusohjelmassa, mikä on hieno asia, mutta vasta matkan alku. Pitkän ohjelman eri kirjausten läpivienti kestää aikansa. Kaikkien tavoitteiden on kuljettava virkavalmistelun ja lainsäädäntöprosessin läpi sekä saatava eduskunnan hyväksyntä. Emme siis uskalla vielä arvioida, milloin saamme tarjota työvoimapalveluita kaikille jäsenillemme.  

Tavoitteen ripeälle läpiviennille on ainakin omien jäsentemme puolelta suuri tilaus. Tämä käy selväksi, kun lukee Pitäisiköhän lakia muuttaa? -kampanjastamme saamiamme palautteita. Tässä niistä muutamia:  

”Ehdottomasti työttömyyskassalla pitäisi olla mahdollisuus tiedottaa avoimista työpaikoista ja koulutuksista. Kaikki tarpeellinen yhdestä paikasta. Hyvä idea.”  

”Itsekin pitkään olin työttömänä ja mielestäni kaikki keinot mitkä auttavat työllistymään pitäisi olla sallittu ja käytössä.” 

”Upeaa! Tämä ei ole keneltäkään pois, päinvastoin. Hienoa ajattelua laatikon ulkopuolella."

Olemme mukana lakimuutoksen valmistelussa 

Haluamme YTK:lla tukea työllistämisen tuen kassoille sallivan lakimuutoksen voimaansaattamista mahdollisuuksiemme mukaan.

Autamme lainsäätäjää muotoilemaan uudet pykälät siten, että voimme järkevällä tavalla järjestää tehokkaita ja tarkoituksenmukaisia työvoimapalveluita jäsenten tueksi. 

Auli Hänninen YTK

Auli Hänninen, toimitusjohtaja

YTK:n toimitusjohtajana Auli Hänninen haluaa yksinkertaistaa ja tehostaa suomalaista työttömyysturvaa. Kirjoituksissaan Hänninen hahmottelee rohkeasti työttömyysturvan kehityksen mahdollisuuksia ja tarjoaa asiantuntemustaan ja näkemyksiään päättäjien käytettäväksi. Hänninen oli Perheyritysten liiton toimitusjohtajana vuosina 2017-2021. Aulin visiolla ja päättäväisyydellä rakensimme nykyaikaisen YTK:n perustan, jonka päältä tänään kurkotamme uudelleen Aulin ohjauksessa kohti korkeuksia.

Käsittelemme tässä blogissa työttömyysturvan ja työelämän ilmiöitä. Kirjoituksilla osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pohdimme ajankohtaisia tapahtumia. Blogi ei ole neuvontaa. Neuvontaa työttömyysturva-asioissa saat asiakaspalvelustamme sekä ohjeet ja tuki -osiosta.