
Ihme ja kumma
Kymmenien, ellei peräti satojen tuhansien muiden suomalaisten tavoin asetuin 13.9 vanhanaikaisen televisiovastaanottimen ääreen katsomaan ohjaajanero Werner Herzogin dokumenttia. Dokumentti kertoi teknologisesta vallankumouksesta ja sen nimi on Lo and Behold, vapaasti suomennettuna Ihme ja kumma. Dokumentissa internet ja tekoälyn kehittyminen esitettiin uhkakuvana. Kehityksellä on ollut arvaamattomia, pysäyttämättömiä seurauksia. Dokumentin katsottuani jäin pohtimaan sitä, ovatko Herzogin kaltaiset luddiitit oikeassa. Miten robotisaatio tulee muuttamaan minun työelämääni? Pitääkö nyt pelätä?
Ihmiskunta on avannut Pandoran lippaan, jota ei ehkä enää voi sulkea. On kuitenkin syytä muistaa, että kreikkalaisen mytologian mukaan Pandora vapautti lippaastaan synkkien asioiden ohella myös toivon. Robottien ja tietokoneistetun älyn avulla pystyn jo nyt tekemään asioita, joita ihminen ei pystynyt edes kuvittelemaan 150 vuotta sitten. Kukaan ei osannut ennustaa tietotekniikan räjähdysmaista kasvua. Sosiaalisesta mediasta tuli viimeisen kymmenen vuoden aikana minullekin elämäntapa. Somessa katsoin, miten Nasan Curiosity-mönkijä otti itsestään oikeaoppisen selfien Marsin pinnalla. Älypuhelin tuli ja muutti paitsi vapaa-ajan, myös työnteon. Pilveen tallentaminen mullisti kaiken ja nyt tuntuu siltä, että olen tallentanut koko elämäni pilveen. Sähköposti, kalenteri, Dropbox, Facebook, Twitter, Instagram ja Skype ynnä muut, lista on loputon. Kyllä siinä olisi 1800-luvun maanviljelijä ollut ihmeissään! Teknologinen kehitys on luonut aivan uusia tarpeita ja unelmia.
Sinä, minä ja robotti
Robotit tulevat ja tekevät töitä, joita ihminen ei osaa tehdä. Robotit tulevat ja tekevät töitä, jotka ne osaavat paremmin kuin ihminen. Robotisaatio tulee muuttamaan työelämää tavalla, jota emme edes pysty käsittämään. Muutos tulee koskettamaan meitä kaikkia, minuakin. Juristi on tietotyöläinen, jonka rutiinitehtävät voidaan automatisoida. Tarkoittaako se sitä, että olen tulevaisuudessa työtön? Ei. Olen kehitysoptimisti enkä siksi usko, että niin tulee käymään. Tulevaisuudessa saatan tehdä työtä, jota en vielä tiedä haluavani tehdä. Työtä, jonka robotisaatio tuo mukanaan. Työtä, jota ei ole edes keksitty vielä. Eihän 1800-luvun maanviljelijäkään osannut kuvitella joogamestareita, pelisuunnittelijoita ja palvelumuotoilijoita?
Tulevaisuudessa tulen aivan varmasti työskentelemään robottien kanssa, niiden rinnalla. Yhteistyörobotiikka on täällä jo nyt. Rethink Roboticsin kehittämä Baxter on cobot, yhteistyörobotti. Baxter on suunniteltu tekemään työtä ihmisen kanssa. Ensisijaisesti se tekee niitä tehtäviä, jotka ovat joko liian tylsiä tai liian vaarallisia ihmiselle. Keksin heti joukon työtehtäviä, jotka voisin opettaa Baxterille. Työtehtäviä, joita en varmasti kaipaisi. Työpäivän jälkeen haluaisin viedä Baxterin kotiinkin, kotibotiksi. Pohdin sitä, olisiko Baxter minulle ”se” vai ”hän”? Ehkä ensin ”se”, myöhemmin ”hän”? Herzogin elokuvassa robottisuunnittelija totesi rakastavansa robotteja.
Tulevaisuus on toisenlainen
Robotit tulevat, se on väistämätöntä. Robotti ei vielä pysty ymmärtämään maailmaa täydellisesti. Todennäköisesti menee hyvin kauan, ennen kuin robotti pystyy käsittämään syytä ja seurausta tai haluja, toiveita ja unelmia. Ne tekevät ihmisestä ihmisen. Näissä asioissa robotit jäävät kauas taaksemme. Jossain vaiheessa robotit tulevat kuitenkin ajattelemaan meidän puolestamme. Arvomaailmamme tulee sen myötä muuttumaan. On aika pohtia sitä, mitä ihmisyys tarkoittaa. Mitä varten ihminen on olemassa? Elämme poikkeuksellisen luovaa aikakautta ihmiskunnan historiassa. Robotit auttavat meitä unelmoimaan työstä, jolla on merkitystä.

Teija Hautera, lakimies 2012-2019
Eettisyyteen ja lainmukaisuuteen liittyvät kysymykset liittyvät kaikkeen toimintaamme ja jokainen uusi päivä tuo mukanaan uusia valintoja. Teija otti tehtäväkseen auttaa YTK:laisia tekemään näitä valintoja. Teija vastasi YTK:n vastuullisuus-toiminnosta ja varmisti, että ylläpidämme eettisesti ja laillisesti vankkaa ja turmeltumatonta kulttuuria ja että noudatamme toiminnassamme kattavasti hyvän hallinnon periaatteita. Teijan vaikuttavuus on kiistatonta; monesti yhä mietimme, mitä Teija sanoisi ja sen avulla pääsemme eteenpäin.
“On matters of style, swim with the current, on matters of principle, stand like a rock." – Thomas Jefferson
Käsittelemme tässä blogissa työttömyysturvan ja työelämän ilmiöitä. Kirjoituksilla osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pohdimme ajankohtaisia tapahtumia. Blogi ei ole neuvontaa. Neuvontaa työttömyysturva-asioissa saat asiakaspalvelustamme sekä ohjeet ja tuki -osiosta.