Tuoreen Jäsenpulssi-tutkimuksemme mukaan kokemus huonosta asemasta työmarkkinoilla yhdistää niin työuransa alussa olevia kuin vanhempia, jo pidempään osaamista ja näkemystä kerryttäneitä konkareita. Asiasta uutisoi myös Iltalehti.

Tulos herättää ammottavaksi yltyneen työvoimapulan keskellä kiperiä kysymyksiä. Miten työelämä pidetään auki kaikille? Tarve osaajille on kova, ja väestön ikärakenteen muutoksen vuoksi pysyvämpi työvoimapula on tulevaisuudessa monella alalla hyvin todennäköinen.

Vastaajien kokemusten perusteella ihannetyöntekijä on syntynyt 1980-luvulla tai 1990-luvulla, eli hän on noin 22–41-vuotias. Ruuhkavuosien rasitukset osuvat kuitenkin juuri näihin ikävuosiin, minkä kyselytutkimuksemme myös vahvisti. 

Olen 80-luvun alkupuolella syntyneenä niiden joukossa, joiden asemaa työmarkkinoilla pidetään kyselyn perusteella parhaana. Tähän ikään mennessä tutkinnot on jo hankittu, kokemusta työelämästä kertynyt mukavasti ja asuntolainakin jo osittain maksettu. Oma sukupolveni myös kasvoi pelikonsolit sylissään valmiina vastaanottamaan kiihtyvästi kehittyvän työelämän, jossa entisten aikojen pysyvyys on nostalgista kuin savusauna. 

Toisaalta moneen suuntaan viettävä arki on kiireistä. Sähköpostien selaaminen leikkipuiston laidalla ei aina oikein vastaa tarkoitustaan. Kolme-nelikymppiset ovat myös yllättävän rajallinen luonnonvara, ja moni meistäkin yhä taistelee tilaisuudesta näyttää kyntensä työelämässä. 

Suomi vanhenee ja osaavia työntekijöitä poistuu eläkkeelle melkoista vauhtia. Uusia työikäisiä tulee työmarkkinoille aiempaa hitaammin, sillä nuoret ikäluokat ovat entistä pienempiä.  

Kyyti kylmenee, sillä huoltosuhde muuttuu väestöennusteiden mukaan epäedulliseen suuntaan korona-ajan pienestä vauvabuumista huolimatta. Meillä on jatkossa yhä vähemmän työikäisiä suhteessa ikääntyneeseen väestöön – elleivät työurat pitene tai monimuotoistu.  

Moni yli 50-vuotias kokee kuitenkin olevansa työelämässä vähemmän toivottu kuin heitä nuoremmat. Tämä yhtälö ei toimi, ja jatkossa se toimii yhä huonommin, kun osaajat pitäisi uskaltaa palkata yhä vanhemman väestön keskuudesta.  

Osa nuorista jakaa väheksyttyjen senioriosaajien tuskan. Heidän joukostaan erottuu kyselytutkimuksemme mukaan hieman yllättäväkin ryhmä, eli korkean koulutuksen hankkineet, joilla on tulosten mukaan ollut muita enemmän vaikeuksia työmarkkinoille pääsyssä.  

Nykyisten kolmekymppisten aloittaessa opintonsa heille on luvattu loputtomasti työpaikkoja suurten ikäluokkien eläköityessä, mutta vakituisten ja varmojen töiden sijasta monilla aloilla onkin ollut tarjolla vain pätkää ja silppua selkeän urakehityksen sijaan. Moni ikäiseni kokee, että omien vanhempien elintasoa on vaikea saavuttaa.  

Muita huonommasta asemasta työmarkkinoilla on toki pitkä matka varsinaiseen syrjintään. Ainahan joku on toista halutumpi tai paremmassa asemassa. Kysyimme tämän vuoksi myös varsinaisesta syrjinnästä.  

Vastaajista 26 % kertoi kokeneensa ikäsyrjintää työelämässä. Muita enemmän sitä ovat kokeneet 18–24-vuotiaat (33 %) ja 55–64-vuotiaat (35 % vastaajista).  

Nämä luvut olisivat pulmallisia millä tahansa työmarkkinoilla. Vanhenevan ja tekijäpulasta kärsivän Suomen mittakaavassa ne ovat valtava ongelma.  

Helpon laskukaavan lopputulos onkin, ettei minkäänlaiseen ikäsyrjintään ole enää varaa. Vain työuransa keskivaiheilla oleviin keskittyminen on ns. liiallista luksusta.  

Työmarkkinoiden on auettava nuorille paremmin ja pidettävä osaavat ja innokkaat konkarit mukana niin pitkään kuin virtaa riittää.  

Tämä on haaste meille jokaiselle. Osaaminen on uskallettava tunnistaa sen sijaan, että etsittäisiin vain muotovalioimman CV:n kantajaa.