Tekijää tarvitaan aina. Tarve säilyy, vaikka työn tavat ja muodot muuttuvat. Tässä blogisarjassa YTK:n asiantuntijat pohtivat, miksi uusi työelämä voi jättää tekijänsä vanhojen rakenteiden ulkopuolelle.   

Jonkun mielestä perinteinen työsuhde on henkitoreissaan ja toisen mukaan työn muuttumisesta puhuminen on turhaa hapatusta, koska suuri osa työstä tehdään edelleen perinteisessä työsuhteessa. Mielipiteitä on monia.

Sitä ei voi kuitenkaan kiistää, että yhä useammin uusi työ on jotakin muuta kuin perinteisessä työsuhteessa tehtyä työtä. Tämä ei kuitenkaan näy keskusteluissa, joita päättäjät käyvät työelämän pelisäännöistä. Työterveyslaitoksen tutkija Anu Järvensivu väittää, että päätöksissä ja suunnitelmissa heijastuu vanhanaikainen ja suppea työelämäkuva. Ongelmana Järvensivun mukaan on, ettei tajuta työelämän lisääntyvää monimuotoisuutta.

Lainsäädäntö rakastaa määritelmiä. Määritelmiin perustuen luodaan erilaisille ryhmille oikeuksia tai velvollisuuksia tai määritellään tekeminen hyväksyttäväksi tai tuomituksi.

Työttömyysturvalaki määrittelee tässä hetkessä tehtävän työn kahteen vaihtoehtoon: palkansaaja- tai yrittäjätyöhön. Näin siksi, että yrittäjä rahoittaa omaa ansioturvaansa enemmän kuin palkansaaja. Palkansaajan palkasta peritään työttömyysvakuutusmaksu, jolla rahoitetaan osaltaan ansioturvaa. Tämän lisäksi myös työnantajat rahoittavat palkansaajan ansioturvaa.

Vuoden alussa palkansaajan ja yrittäjän välistä rajaa vietiin väärään suuntaan, kun yhä useammin työtä pidetään yritystoimintana. Työntekijän näkökulmasta nämä työt ovat kuitenkin usein palkansaajana tehtyä työtä. 

Nämä ihmiset tekevät esimerkiksi freelancer-töitä blogaajina, vetävät kuntovalmennuksia tai työskentelevät jonkin laskutusyrityksen kautta. Tällä tavalla tehdylle työlle on oma nimi: kevytyrittäjyys.

Osa kevytyrittäjistä solmii työsopimuksen työn laskutusta hoitavan yrityksen kanssa. Käytännössä työnteko ei siis poikkea juurikaan esimerkiksi työvoiman vuokrauksesta. Tällaista sopimussuhdetta ei kuitenkaan työttömyysturvajärjestelmässä katsota työsuhteeksi, koska laskuttavaa yritystä ei pidetä työnantajana. Ongelman näissä tilanteissa muodostaa se, ettei laskuttava yritys harjoita samaa liiketoimintaa kuin työn suorittaja. Onko tämänkaltainen erottelu työttömyysturvan kustannuksella perusteltavissa? Työnteon tosiasialliset olosuhteet ovat kuitenkin hyvin lähellä palkansaajan työtä.

Työttömyyden kohdatessa ongelma näkyy hyvin konkreettisesti kevytyrittäjän kukkarossa. Ansioturvaa palkansaajana ei tipu, jos perinteistä työsuhdetta ei ole.

On täysin mahdollista, että edellä mainituilla tavoilla tehdystä työstä on maksettu työsuhteeseen kuuluvat lakisääteiset maksut eikä työn suorittajaa silti voida pitää työttömyysturvalaissa tarkoitettuna palkansaajana. Osa väliinputoajista osallistuu siis työttömyysturvan rahoitukseen, mutta jää tästä huolimatta vaille ansioturvaa.

Työttömyysvakuutusmaksuja maksavat kevytyrittäjät saataisiin helposti ansioturvan piiriin laajentamalla palkansaajan käsitettä. On vaikea ymmärtää, miksi näissä tilanteissa vaaditaan työsuhdetta, kun toimitusjohtajia voidaan samaan aikaan pitää palkansaajina, vaikka he eivät työsuhteessa olisikaan.

Aleksis Kivi – oman aikansa kevytyrittäjä – kirjoitti, että “Niin muuttuu maailma, Eskoni”. Työttömyysturvan pitää muuttua mukana eikä pitää kiinni vanhoista rakenteista ja määritelmistä loppuun saakka. 

Blogissa esitettävät kirjoitukset sekä kommentit ovat näkemyksiä ja ajatuksia työttömyysturvaan liittyvistä asioista. Niitä ei ole tarkoitettu työttömyyspäiväraha-asiaa koskevaksi neuvonnaksi ja ne myös vanhenevat. Ajankohtaista tietoa työttömyysturvasta löydät nettisivuiltamme kohdasta ”ansioturvan ABC”. Myös asiakaspalvelumme auttaa sinua, kun tarvitset neuvontaa.