Sain kunniatehtävän, ja minut valittiin YTK:n hallituksen puheenjohtajaksi vuosille 2021–2022. Tehtävä on monella tapaa merkittävä; vastaamme yli 493 000 (luku muuten kasvaa koko ajan) jäsenen työttömyysturvasta ja tavoitteenamme on olla välittävin ja sujuvin työttömyyskassa. Vuosi 2020 oli monelle myös töiden suhteen aikamoista hurlumheita, emmekä ole vielä selvillä vesillä sen suhteen, minkälaiseksi työllisyystilanne maassamme kehittyy tämän ja tulevien vuosien osalta.

Paitsi, että otin vastaan YTK:n hallituksen puheenjohtajan position, henkilökohtaisessa elämässäni irtaannuin myös päivätyöstäni — tällä hetkellä olenkin ’in between jobs’. Osuvasti olin valikoitunut Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen osallistujaksi, ja tuokin kokemus pysäytti minut vieläkin napakammin työkysymysten äärelle. En nimittäin kyselyä täyttäessä löytänyt itseäni mistään kategoriasta, vaikka teenkin erinäisiä työtehtäviä hallitusammattilaisena ja neuvonantajana.

Koetin myös sitä, miltä tuntuu ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi. Prosessi oli mielenkiintoinen ja kiitos Espoon TE-toimiston väen, sain hyvin pian selville, että en ole oikeutettu — ainakaan vielä — työttömyyskorvaukseen. Prosessi toimi siis oikein ja tehokkaasti. Prosessi kuitenkin opetti tuon kuuluisan kantapään kautta, millaisia prosesseja meillä on työtä etsiessä edessä ja paljasti samalla yhteiskuntamme rattaiden välistä yhtä ja toista.

Kuin sattumalta YLE julkaisi tavattoman hienon Sisäilmaa-draamakomedian juuri vuoden vaihtuessa. Ohjelma on osuva kuvaus siitä, mitä työelämä voi olla ja minkälaisia virkamiehien navigointiyritykset ovat kaikenlaisten määräysten ja ohjeiden keskellä. Draamakomediaa seuratessa on pakko todeta, että tässäkin kohtaa totuus saattaa jopa olla tarua ihmeellisempää.

Keskustelu merkityksellisestä työstä ja nälkä sille lisääntyvät näinä epävarmuuden aikoina. Hienot teokset Frank Martelan Elämän tarkoitus, Rosa Nenosen Merkityksellisen työn kaava ja Camilla Tuomisen Tunteet ei kuulu työpaikalle ovat kaikki osuvia esimerkkejä siitä, minkälaisessa filosofisessa ympäristössä teemme töitä 2021. Ne näyttävät myös todeksi sen, että työstä ja sen luonteesta — sekä myös sen puutteesta — on pystyttävä käymään avointa ja asiaa syventävää keskustelua. Me tarvitsemme sitä.

Se, miten työttömyyttä hoidetaan tai ollaan hoitamatta, kuulemme joka ikinen päivä jossakin uutismedioista. Koronavuosi on tehnyt kasvavasta työttömyydestä kansallisen ongelman lisäksi maailmanlaajuisen vitsauksen.

Johtopäätökseni on, ettei työ missään nimessä ole meille pelkästään taloudellisen tulon lähde. Rahan lisäksi työn merkitys on myös luoda yhteisöjä ympärillemme, kahvipaussien ja perjantaipullien merkitys voi arjen tasolla tuntua pieneltä, mutta niiden ympärille kiteytyy jotakin paljon suurempaa. Työyhteisö on tärkeässä roolissa osana hyvinvointiamme. Me tarvitsemme työtä, sen tuomaa yhteisöllisyyttä, kavereita ja kahvipausseja pullapitkoineen. Työssä oma identiteettimme kehittyy ja samalla pääsemme kokemaan merkityksellisyyden kokemuksia ihmisenä ollessamme.

Miksi siis puhumme työttömyysturvasta vain talouden näkökulmasta?

Työttömyyden kohdatessa keskiöön nousee nimenomaan työttömyysturvan jälkimmäinen sana: Turva. Työttömäksi joutuessa työpaikan yhteishenkeä ylläpitävät pienet rituaalit; kahvitauot, tiimipalaverit, aamukokoukset ja muut jäävät pois. Keskeisiä kysymyksiä onkin: Miten sosaalista rihmastoa voisi ylläpitää työttömyyden sattuessa? Miten pidämme työttömien osalta huolen niinkin tärkeästä osasta kuin turvallisesta yhteisöstä, jonka työ ympärille luo?

Töissä ollessaan moni hallinnollinen asia on järjestetty sujuvasti. Palkka tulee joka kuukausi, verokorttia ei tarvitse toimittaa, työpaikan kautta saa lounaskorttia ja liikuntakorttia. Työttömyyden kohdatessa kaikki sujuvuus katoaa. Kuinka voisimme tehdä töiden välissä olevasta ajasta arjen hallinnan osalta yhtä yksinkertaista kuin töissä ollessa?

Myös työterveys on mielenkiintoinen ilmiö ja tärkeänä pidetty attribuutti työssäkäyvien mielessä. Työnantajille hyvin järjestetty työterveys ja työterveystoimijoiden pyrkimys ennakoivaan työhyvinvointiin ja työturvallisuuden kehityshankkeet ovat todella arvokkaita systeemin osia. Miten voisimme rakentaa työttömyyden kohdatessa samanlaisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kokemuksen kuin töissä ollessa?

Myös aivojen aktivoimisen merkitystä ei tulisi työttömän elämässä väheksyä. Aivomme on rakennettu niin, että ne nauttivat tehtävien suorittamisesta ja päivittäiseen työhön liittyvät tehtävät auttavat meitä hahmottamaan ja järjestämään päiviämme ja arkeamme. Työn ja vapaa-ajan vaihtelulla luomme elämäämme palasia ja hyvää tekevää muutosta. Lepo tuntuu hyvältä vasta tekemisen jälkeen. Miten voisimme ylläpitää tekemistä myös työttömyyden kohdatessa?​​​​​​​

YTK on merkittävin työttömyyskassa ja YTK-yhdistyksessäkin on jo yli 200 000 jäsentä. Tämän vuoksi vastuullamme on pohtia myös yllä olevia ilmaan heitettyjä tärkeitä kysymyksiä ja kehittää työttömyysturvaa kokonaisvaltaisesti yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Viimeistään nyt on aika miettiä, mistä työttömyysTURVA koostuu. Mistä eduista taloudellisen turvan osalta on oikeasti apua ja tukea työelämän käänteissä? Ehkä voisimme miettiä myös, kuinka lisäämme itsetuntemusta, omien vahvuuksien tuntemista ja merkityksellisyyden kokemusta — olemme sitten töissä tai työttömänä. Hyvän elämän mahdollistaminen — myös työttömyyden kohdatessa — on meille jokaiselle kuuluva oikeus.