
Miten löydän piilotyöpaikkoja?
Suurin osa työpaikoista ei koskaan päädy avoimeen hakuun. Joidenkin tutkimusten mukaan Suomessa vain noin viidesosa työpaikoista täytetään ilmoittamalla julkisesti avoimesta työpaikasta. Loppuihin löytyy työntekijä muuta kautta, esimerkiksi suorahaun, verkostojen tai CV-tietokantojen avulla. Tällaiset ovat niin kutsuttuja piilotyöpaikkoja.
Jos piilotyöpaikkoja ei koskaan ilmoiteta avoimeen hakuun, mistä niitä sitten löytää?
Verkostot
Omien verkostojen hyödyntäminen on usein avainasemassa piilotyöpaikkojen löytymisessä. Mieti, onko kontakteissasi sellaisia, jotka voisivat auttaa sinua löytämään työpaikan. Tarkastele verkostoasi avoimin mielin, älä rajaa sitä pelkästään oman alasi ihmisiin. Tämän jälkeen voit miettiä, mikä olisi paras tapa ottaa heihin yhteyttä (esim. puhelinsoitto tai viesti sosiaalisessa mediassa).
Luovu myös ajatuksesta, että työttömyydessä olisi jotakin häpeällistä. Tuo ennemminkin esille sitä, että olet aktiivisesti etsimässä työtä.
Sosiaalinen media
Sosiaalinen media on hyvä tapa löytää työpaikkoja tai tulla työnantajien löytämäksi. Valitse yksi tai muutama alusta (esimerkiksi Linkedin), jossa haluat keskittyä ammatilliseen sisältöön ja viilaa profiilisi kuntoon. Muista kuitenkin, että kaikissa sosiaalisissa medioissa ei tarvitse eikä kannatakaan olla, vaan valitse mieluummin tarkkaan ne kanavat, joihin aiot panostaa.
Voit myös liittyä oman alasi ammattilaisten keskusteluryhmiin ja kehittää omaa asiantuntijabrändiäsi.
Sosiaalisessa mediassa julkaistaan myös runsaasti työpaikkailmoituksia mitä mielikuvituksellisin keinoin. Pidä siis silmät auki somettaessasi, sillä saatat törmätä työmahdollisuuksiin sattumalta.
Tapahtumat
Erilaisia rekrytointi- ja työnhakutapahtumia järjestetään pitkin vuotta. Osallistu aktiivistesti tapahtumiin ja hyödynnä mahdollisuudet keskustella yritysten edustajien kanssa työmahdollisuuksista.
Ota rohkeasti yhteyttä sinua kiinnostaviin yrityksiin
Listaa mielenkiintoisia yrityksiä ja tutustu niihin esimerkiksi verkkosivujen kautta. Lähes kaikkien firmojen sivuilla on mahdollisuus lähettää avoin hakemus. Älä kuitenkaan luota pelkän avoimen hakemuksen lähettämiseen, vaan voit olla jo ennen hakemuksen lähetystä yhteydessä yritykseen ja tiedustella, minkälaista osaamista heillä tarvittaisiin.
Hyödynnä avoimien työpaikkojen kaikki mahdollisuudet
Avoimeksi ilmoitettujen työpaikkojen rooli on merkittävä myös piilotyöpaikkojen saamisessa. Rekrytoijat saattavat poimia sopivia hakijoita tiedossa olevia tulevia toimeksiantoja varten ja kartuttaa ns. työnhakijapooliaan.
Jos olet hakenut jotakin tiettyä työtehtävää ja päässyt työhaastatteluun, kannattaa ilmaista haastattelijalle olevansa kiinnostunut myös muista työmahdollisuuksista yrityksessä. Usein rekrytoijilla saattaa olla jo meneillään kartoitus hyvistä työntekijöistä seuraavia rekrytointeja varten.
Ennen kaikkea, työnhakustrategia kuntoon
Hyvin mietitty työnhakustrategia on pohja kaikelle työnhaulle, mutta erityisesti sen merkitys korostuu piilotyöpaikkojen kohdalla. Kaikki lähtee itsetuntemuksesta sekä oman osaamisen ja vahvuuksien tunnistamisesta. Pohdi ajatuksen kanssa, minkälaista työtä oikeastaan haluaisit tehdä ja minkälaisessa yrityksessä.
Kun tiedostat, kuka olet, mitä osaat ja mitä haluat tehdä, on työnhakukin helpompaa.
Monster
Monster on työnhaun ja rekrytoinnin suunnannäyttäjä. Olemme yksi ensimmäisistä verkossa toimivista työnhakupalveluista, ja jatkamme yhä alan edelläkävijänä tavoitteenamme palvella niin työnhakijoita kuin työnantajia. Meidän kauttamme löydät päivittäin tuhansia avoimia työpaikkoja tehtävään tai alaan katsomatta.
Monster Klubista löydät ajankohtaiset ja hyödylliset työelämäsisällöt. Jaamme sivuillamme konkreettisia vinkkejä onnistuneeseen työnhakuun, tietoa työelämän ajankohtaisista ilmiöistä sekä innostavia uratarinoita.
Käsittelemme tässä blogissa työttömyysturvan ja työelämän ilmiöitä. Kirjoituksilla osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pohdimme ajankohtaisia tapahtumia. Blogi ei ole neuvontaa. Neuvontaa työttömyysturva-asioissa saat asiakaspalvelustamme sekä ohjeet ja tuki -osiosta.