Juhannusruusut kukkivat puutarhassa - YTK

Peruukkipensaan olemus

Ihminen kasvaa, kun ympäristö on turvallinen ja suotuisa. Sama juttu kasveilla. Toisinaan pinnan alla on yllättävää elämää.

Olen aina pitänyt puutarhuroinnista. Taloa rakennettaessa ensimmäisenä tontille ilmestyi ei suinkaan varasto vaan kompostori. Jotain merkillisen kiehtovaa siinä prosessissa on, että ruoantähteistä ja kahvinporoista syntyy mitä parhainta multaa. Kompostin ajoittainen sekoittaminen on joskus hieman mieltä kääntävää puuhaa, mutta palkitsee aikanaan. Tuore kompostiaines siirretään jälkikompostiin takapihalle lehtien ja muun haravointijätteen kera. Sieltä käydään kaivamassa sopiva annos kulloiseenkin tarpeeseen.

Kokeilun kautta

Olen toteuttanut pihasuunnitelmaa ns. luonnonmenetelmällä: Otetaan kokeiluun ja katsotaan, kuinka käy.

Vaikka kuinka opiskelisi, että tietyt kasvit sopivat tiettyyn paikkaan ja tarvitsevat sitä ja tätä, ne eivät aina menestykään. Pakottamalla kukka ei kuki millään ja väärä lannoite taikka liikakastelu tappaa sitkeimmänkin eläjän. Toisinaan yllättäväkin kasvi intoutuu kukoistamaan täyteen loistoon, vaikka ohjeen mukaan ei viihtyisi kasvupaikallaan laisinkaan.

Löytö ja uusi mahdollisuus

Löysin pari vuotta sitten jälkikompostista punaperuukkipensaan raadon. Pensas oli aiemmin nakattu kompostiin, kun se oli kaivettu pois paikasta, jossa se pudotti lehtensä, roikotti oksiaan ja muutenkin osoitti, ettei tykännyt olemisestaan. Taisi hallakin puraista.

Raaputin uteliaana hieman ainokaista oksaa, joka oli vielä jäljellä juurakossa kiinni ja totesin, että vihertää kuoren alla: eläähän se. Sattumalta tarvittiin toiseen paikkaan pensasta ja päätin kokeilla, viihtyisikö se nykyisestä kurjasta olemuksestaan huolimatta Valamon ruusun kupeessa.

Kiikutin peruukin sille varattuun kuoppaan, laitoin runsaasti kompostia juurakon alle, kastelin ja levitin kuorikatetta. Oli syksy. Laitoin sille jopa hallaharson talveksi. Juttelin mukavia ja toivoin, että se pitäisi uudesta kodistaan. Keväällä ilmestyivät ensimmäiset lehdet, myöhemmin kesällä pienet oksat. Sinnikäs pensas venyi ennätysvauhtia. Nykyään se on melko korkea ja tekee runsaat kauniit lehdet. Joka kerta sydäntä sykähdyttää pensaan kauneus ruusun vieressä.

Potentiaalia pinnan alla

Kasvutarinat ovat hienoja. Kertokoon tämä myös meistä ihmisistä. Aina työpaikka ei vain ole se oikea emmekä pääse kukoistamaan. Ympäristö, vieruskaverit ja saatu ”ravinto” eivät kohtaa tai eivät saa koskaan tarvitsemaansa huomiota. Ehkä oli aika päästää irti tai työnantaja ilmoitti, että työt päättyvät. 

Sitten joskus tapahtuu jotakin, olemme jääneet jonkun mieleen. Olemme mahdollisuus.  Meissä on nähty sitkeyttä, kauneutta, voimaa ja potentiaalia. Toisessa paikassa, oikeassa ympäristössä ja oikein ravittuna loistamme, ilahdutamme ja levitämme hyvää mieltä ympäristöömme.

Joskus potentiaalia pitää hieman raaputtaa esiin, mutta kaikissa meissä se elää.

Maarit Nevalainen, työttömyysturvaneuvoja, YTK

Maarit Nevalainen, työttömyysturvaneuvoja

Maarit työskentelee YTK:lla asiakasrajapinnassa.  Hän on kiinnostunut monista asioista mutta innostuu eniten ihmisistä ja ilmiöistä. Kirjoittajana Maarit tarkastelee maailmaa ennen muuta sanojen merkitysten kautta ja hänen mielestään jokainen teksti tarvitsisi pienen tujauksen huumoria.

Käsittelemme tässä blogissa työttömyysturvan ja työelämän ilmiöitä. Kirjoituksilla osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pohdimme ajankohtaisia tapahtumia. Blogi ei ole neuvontaa. Neuvontaa työttömyysturva-asioissa saat asiakaspalvelustamme sekä ohjeet ja tuki -osiosta.