Pientä valoa, vieläkin parempaa odotellessa
YTK Barometrin mukaan vuoden 2017 ensimmäinen puolikas näyttää hiukan valoisammalta kuin kuluvana vuonna. Työttömyys on noin puoli prosenttiyksikköä pienempi kuin nyt alkuvuonna on ollut. Työttömyys nousee ensi vuoden alussa kuitenkin selvästi yli 10 prosenttiin. Talousennusteet ensi vuodelle ennustavat niin pientä kasvua, ettei se riitä taltuttamaan työttömyyttä. Joudumme siis edelleen jatkamaan odotustamme Suomen suunnan muuttumisesta selvästi parempaan.
Näissä tunnelmissa olemme YTK:ssa pohtimassa ensi vuoden työttömyyttä, päivärahamenoja ja jäsenmaksua. Vaikka työttömyys on tänäkin vuonna ollut korkealla tasolla, se on kuitenkin ollut ennusteitamme alempana. Työttömyyskassan jäsenmaksulla rahoitetaan maksetuista päivärahamenoista noin 5,5 prosenttia. Kun etuusmenot ovat olleet ennustettamme alempana, myös jäsenmaksulla katettavat menot ovat pienemmät. Lähdemme siis ensi vuoteen hyvästä taloudellisesta tilanteesta eikä jäsenmaksun korottamiseen ole paineita. Ensi vuonnakin YTK:sta saa ansioturvan 118 eurolla vuodessa eli alle kympillä kuussa. Tällä hinnalla jokaisen palkansaajan kannattaa hoitaa ansioturva kuntoon.
Lopullisesti jäsenmaksu vahvistetaan lokakuun puolivälin jälkeen. Työttömyyskassan hallitus tekee jäsenmaksusta esityksen Finanssivalvonnalle, joka tekee asiassa lopullisen päätöksen.
YTK Barometri helpottaa YTK:n jäsenistön työttömyyden arviointia, mutta talousarvioon vaikuttaa omalta osaltaan myös loppuvuoden ja tulevan vuoden sijoitustoiminnan näkymät. Tällä hetkellä tilanne näyttää tältäkin osin varsin hyvältä, mutta kovasti sitä haluaisi omistaa kristallipallon, joka kertoisi, mihin ollaan menossa. Näin ei kuitenkaan ole, joten teemme joka päivä töitä sen eteen, että jäsentemme turvaksi kerätty tasoitusrahasto olisi sijoitettuna riittävän riskittömästi, mutta samalla tuottavasti.
Lokakuun puolen välin jälkeen tiedämme siis lopullisesti, millä jäsenmaksulla ensi vuoteen mennään. Tällä hetkellä kuitenkin positiivisella mielellä sen suhteen, että jäsenmaksua ei tarvitse korottaa.

Auli Hänninen, toimitusjohtaja
YTK:n toimitusjohtajana Auli Hänninen haluaa yksinkertaistaa ja tehostaa suomalaista työttömyysturvaa. Kirjoituksissaan Hänninen hahmottelee rohkeasti työttömyysturvan kehityksen mahdollisuuksia ja tarjoaa asiantuntemustaan ja näkemyksiään päättäjien käytettäväksi. Hänninen oli Perheyritysten liiton toimitusjohtajana vuosina 2017-2021. Aulin visiolla ja päättäväisyydellä rakensimme nykyaikaisen YTK:n perustan, jonka päältä tänään kurkotamme uudelleen Aulin ohjauksessa kohti korkeuksia.
Käsittelemme tässä blogissa työttömyysturvan ja työelämän ilmiöitä. Kirjoituksilla osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pohdimme ajankohtaisia tapahtumia. Blogi ei ole neuvontaa. Neuvontaa työttömyysturva-asioissa saat asiakaspalvelustamme sekä ohjeet ja tuki -osiosta.