
Rentoutunut nautiskelija
On näkyvissä, että teknologinen murros heikentää perinteisen palkkatyön mahdollisuuksia. Työtehtävät muuttuvat tarpeettomiksi tai ne automatisoidaan. Miten tästä muutoksesta saadaan mahdollisuus, jos kehityskulku vie massatyöttömyyteen sekä toimettomuuteen ja sitä kautta arvottomuuden kokemuksiin?
Muutos on joka tapauksessa jo täällä, eikä menneestä kiinni pitäminen pelasta meitä. Onko meillä valmiutta hyväksyä muutos ja elää sen ehdoilla? Tämä edellyttää ensinnäkin sitä, että korvaamme ennustettavuuden antaman turvallisuuden tunteen luottamuksella. Muutoksen tulevaisuus ei ole ennustettavissa, mutta uusi maailma on aina tuonut mukanaan uudet mahdollisuudet.
Uudessa maailmassa ei ole niukkuutta pääomasta tai työvoimasta. Pulaa on ideoista. Ideoihin tarvitaan ajattelua, luovuutta sekä verkostoitumista. Näitä ominaisuuksia ei synny tyhjästä ilman asennetta, koulutusta ja pitkäjänteistä kehittämistä. Hyvä puoli on se, että nämä ovat kaikkia asioita, joihin voidaan yksilö- ja yhteisötasolla panostaa. Me emme ole syntyneet tasapäiseksi joukoksi yksinäisiä ihmisiä, jolta vain sattuu puuttumaan voittamisen kulttuuri.
Luovuuden ja ajattelun kukoistamisen yksi este voi olla menneen maailman tapa erottaa huvi ja työ toisistaan. Miksi työ, leikki ja peli eivät voi olla samaa tekemistä? Miksi suhtaudumme niin tosikkomaisesti työntekoon? Tosikko ei koskaan näe laatikon ulkopuolelle. Mikä estää meitä rentoutumasta ja nauttimasta työnteosta? Tämä on puhtaasti työntekijöiden ja työyhteisön asenteista kiinni.
Kesä ja loma on hyvää aikaa kaivaa itsestään esiin rentoutunut nautiskelija. Kun aurinko paistaa ja olosi on mitä parhain, mieti, miten voisit ottaa sen puolen itsestäsi mukaan, kun työt taas alkavat. Luota itseesi. Syksyn tullen viihdyt varmasti paremmin ja saat enemmän aikaiseksi.

Petja Eklund, erityisasiantuntija
Petja Eklund tuottaa YTK:lla asiaa ja analyysejä. Eklund jaksaa aina puolustaa ihmistä ja avointa yhteiskuntaa. Normit ja instituutiot ovat kansalaisia varten, eivät koskaan toisin päin.
Käsittelemme tässä blogissa työttömyysturvan ja työelämän ilmiöitä. Kirjoituksilla osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pohdimme ajankohtaisia tapahtumia. Blogi ei ole neuvontaa. Neuvontaa työttömyysturva-asioissa saat asiakaspalvelustamme sekä ohjeet ja tuki -osiosta.