Suomalaisessa työmarkkinapuheessa työnantaja riistää ja työntekijä laiskottelee. Vaikka kieli ei välttämättä vastaa todellisuutta, se kuitenkin luo ja ilmentää ymmärrystämme siitä. Puhe muokkaa kohdettaan. Jos toista sataa vuotta jatkaa puhetta riistosta ja laiskuudesta, on vaikea nähdä muuta. Tekeminen tämän pohjalta luo yhteiskunnallisen rakenteen, joka toistaa puheen käsikirjoitusta.

Ääripäiden korostuessa kaikki väliin jäävät (eli suurin osa meistä) kyllästyvät. Silloin osallisuus rapautuu. Halukkuus kuunnella ja ymmärtää heikkenevät.

Voiko tässä tilanteessa syntyä luottamusta työnantajan ja työntekijän kesken? Ei ainakaan kovin helposti. Jos samalla paljastuu, ettei työn ja pääoman välillä ole ristiriitaa, on koko näytelmä turha.

Turhuutta voi huumorilla jaksaa. Hauskuus on poissa, jos juoni johtaa siihen, että työtä ei kannata tehdä eikä sitä kannata tarjota.

Onneksi maailma muuttuu. Yhä useampi ymmärtää, että työntekijän ja työnantajan suhde on hyvin läheinen. Kumpikin tarvitsee toistaan ja kummallakin on annettavaa. Jos kääntää tämän tiimin osapuolet toisiaan vastaan, ei pärjää.

Työmarkkinat koostuvat ihmisistä. Työntekijöistä ja työnantajista, jotka tarvitsevat koulutusta, opastusta, neuvontaa ja turvaa. Nämä kaikki voidaan tuottaa asettamatta työnantajia ja työntekijöitä vastakkain.