Samaa mieltä

YTK on työttömyysturvan puolella ja mielestämme jokaisen kannattaa vakuuttaa työtulonsa työttömyyskassassa. Näin ei kuitenkaan ole tehnyt arviolta puoli miljoonaa suomalaista. Luku on suuri ja niin on hätäkin, jos työttömyys napsahtaa yllättäen eteen. Ero peruspäivärahan ja ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen välillä on merkittävä, esimerkiksi 2 500 euron kuukausituloilla ansiopäiväraha on noin 1 460 euroa ja peruspäiväraha hiukan yli 700 euroa kuukaudessa. Siksi uskomme, että on hyvä muistuttaa työttömyyskassan eduista niitäkin, jotka eivät ole vielä asioitaan järjestäneet.

Kysyimme vuodenvaihteessa netissä kaikilta suomalaisilta kysymyksiä, jotka kertovat tarkemmin miten työhön, työttömyyteen ja työttömyyskassaan suhtaudutaan. Saimme kolmeen kysymykseen noin 4 000 vastausta.

Vähiten meitä yllätti se, että noin kolme neljästä on sitä mieltä, että on ok, jos työelämä muuttuu joustavammaksi.

 Toki voidaan pohtia, miksi neljäsosa suomalaisista ei halua työelämään lisää joustoa. Onko se turhautumista jatkuviin muutoksiin, tulevaisuudenpelkoa vai sitä, että on tyytyväinen nykytilanteeseen?

Kysyimme myös, miten ihmiset ymmärtävät työttömyyskassan jäsenyyden. Meille YTK:ssa se tarkoittaa vakuutusta työttömyyden varalle. Vastaajista 74 % oli samaa mieltä. Loput 26 % valitsivat vaihtoehdokseen ”työttömyyskassan jäsenyys on poliittinen valinta”. Lain mukaan työttömyyskassojen tehtävä on hoitaa jäsentensä ansioturva, eikä työttömyyskassoilla voi olla muita tehtäviä. Jäsenyys YTK:ssa varmistaa palkansaajalle ansioturvan. Jäsenyys ei rajoita valintoja työelämään liittyvissä päätöksissä. On hyvä muistaa, että vain työttömyyskassaan kuulumalla voi olla oikeus ansioturvaan. Työttömyyskassan lisäksi voi kuulua esimerkiksi haluamaansa ammattiliittoon, jotka ovat yhdistyksiä eivätkä hoida jäsentensä ansioturvaa. 

Mielenkiintoisin tulos oli se, että yli viidesosa vastaajista eli 22 % ei ollut havahtunut mahdollisuuteen, että voisivat jäädä työttömäksi. 59 % on varautunut mahdolliseen työttömyyteen olemalla työttömyyskassan jäsen. 19 % uskoo työtä riittävän. Optimismi on hyvä asia samalla, kun varautuminen on viisautta. Siksi kannattaa vakuuttaa työtulonsa jo silloin, kun työelämässä on kaikki hyvin. Onneksi moni on jo tammikuun aikana ajattelut tätäkin ja hoitanut asian kuntoon. YTK:n jäsenmäärä on tammikuun aikana kasvanut noin 10 000 jäsenellä. Meitä on nyt jo noin 370 000!

 

Auli Hänninen YTK

Auli Hänninen, toimitusjohtaja

YTK:n toimitusjohtajana Auli Hänninen haluaa yksinkertaistaa ja tehostaa suomalaista työttömyysturvaa. Kirjoituksissaan Hänninen hahmottelee rohkeasti työttömyysturvan kehityksen mahdollisuuksia ja tarjoaa asiantuntemustaan ja näkemyksiään päättäjien käytettäväksi. Hänninen oli Perheyritysten liiton toimitusjohtajana vuosina 2017-2021. Aulin visiolla ja päättäväisyydellä rakensimme nykyaikaisen YTK:n perustan, jonka päältä tänään kurkotamme uudelleen Aulin ohjauksessa kohti korkeuksia.

Käsittelemme tässä blogissa työttömyysturvan ja työelämän ilmiöitä. Kirjoituksilla osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pohdimme ajankohtaisia tapahtumia. Blogi ei ole neuvontaa. Neuvontaa työttömyysturva-asioissa saat asiakaspalvelustamme sekä ohjeet ja tuki -osiosta.