
Tuloksellinen työnhaku vaatii taustatyötä
Aktiivinen työnhaku vaatii aikaa ja sinnikkyyttä. Hakemusten kirjoittamiseen vierähtää helposti useampikin tunti, mutta valmistautuminen on kuitenkin avainasemassa onnistuneessa työnhaussa. Työnhakijan kannattaa tehdä taustatyöt huolella niin omasta osaamisestaan kuin työnantajayrityksestä. Työnhaun taustatyöt – mitä ne ovat ja miksi niihin kannattaa panostaa?
1. Tunnista osaamisesi
Tuloksellinen työnhaku lähtee siitä, että hakija osaa kertoa omasta osaamisestaan. Omien vahvuuksien ja osaamisen tunteminen auttaa koko urasuunnittelussa, mutta erityisesti työnhaussa ja työhaastatteluissa. Kun tietää vahvuutensa, osaa hyödyntää niitä ja onnistuu varmemmin.
Usein omalle osaamiselle tullaan myös sokeaksi. Tämän takia voi työnhaun alussa aloittaa omien vahvuuksien tunnistamisen perinteisen mind-mapin kautta. Listaa miellekarttaan työpaikka ja työnkuva kerrallaan, mitä taitoja olet niistä oppinut. Harjoituksen kautta mieleen voi tulla yllättäviäkin ominaisuuksia, joita ei ole muistanut tai osannut mieltää omiksi vahvuuksiksi.
Oma osaaminen karttuu työkokemusten kautta, mutta erilaisia taitoja voi kehittää myös vapaa-ajalla tai harrastustoiminnan kautta. Tämä on hyvä muistaa esimerkiksi silloin, kun haluaa hakea töitä itselleen uudelta alalta.
2. Huolehdi, että työnhakudokumenttisi ovat ajan tasalla
CV ja työhakemus ovat edelleen perinteisin avoimen työpaikan tärkeimmät hakuvälineet. Työnhaussa ensivaikutelma luodaan CV:n ja työhakemuksen avulla. Jos ne eivät tee hyvää ensivaikutelmaa, on rekrytointiprosessissa eteneminen huomattavasti haastavampaa, ellei mahdotonta.
Työhakemuksen ja ansioluettelon roolit ovat erilaiset. CV:n tarkoitus on esittää selkeästi rekrytoijalle hakijan aiempi työkokemus, osaaminen ja muut mahdolliset haun kriteerit, kuten koulutus tai ohjelmisto-osaaminen. CV on dokumentti, jonka rekrytoijat usein silmäilevät läpi ennen hakemuksiin paneutumista.
Työhakemuksen tarkoitus sen sijaan on vastata työpaikkailmoitukseen ja kertoa työnantajalle, millaista näyttöä sinulla on osaamisestasi suhteessa haettuun tehtävään. Hakemuksessa pyri pääsemään konkreettisiin esimerkkeihin. Motivaation esille tuominen on myös oleellista – kerro, miksi haluat juuri kyseiseen tehtävään ja yritykseen töihin. Älä kuitenkaan valehtele, koska se paistaa läpi.
3. Kartoita kanavat
Aktiivisessa työnhaussa kannattaa hyödyntää niin perinteisiä kuin uusia rekrytointikanavia monipuolisesti. Monster-työnhakupalvelusta löytyy tuhansia avoimia paikkoja. Myös muut verkkopalvelut listaavat avoimia työpaikkoja ja yritykset ilmoittavat omista rekrytoinneistaan omilla verkkosivuillaan. Monsterin tyylisten verkkosivujen lisäksi avoimia työpaikkoja voi löytää sosiaalisesta mediasta tai omien verkostojensa kautta.
Sanotaan, että jopa 70 % työpaikoista ei päädy koskaan avoimeen hakuun. Paikka täytetään joko organisaation sisältä, verkostojen kautta, hakijapooleista tai esimerkiksi suorahaulla CV-pankeista. Omien verkostojen hyödyntäminen työnhaussa onkin yksi tärkeimmistä keinoista tämän päivän työnhakijalle. Jos olet avoimesti ja aktiivisessa työnhaussa, kerro siitä avoimesti tutuillesi.
4. Valmistaudu haastatteluun
Jos olet päässyt etenemään hakemuksesta työhaastatteluun, olet jo luonut hyvän ensivaikutelman rekrytoivaan yritykseen. Haastattelu on tilaisuus tuoda esille omaa persoonaasi, kertoa osaamisestasi kasvotusten ja katsoa, olisiko yritys sinulle työntekijänä sopiva.
Ennen työhaastattelua tutustu vähintään yrityksen verkkosivuihin. Mitä enemmän tiedät yrityksestä ja heidän toiminnastaan, sitä helpompi on perustella, miksi sinä olisit sopiva paikkaan.
Jos olet hakenut useaan eri paikkaan, voi olla vaikea muistaa kaikkien hakemiesi työpaikkojen yksityiskohtia. Palauta mieleesi lukemalla työpaikkailmoitus tai hakemuksesi kyseistä paikkaa varten. Mikä oli työnkuva ja millaista henkilöä tehtävään toivottiin? Näin tiedät tarkemmin, mihin tehtävään olet hakemassa.
Aktiiviselle työnhakijalle tärkeää on myös pysähtyä välillä tarkastelemaan omaa työnhakuaan. Mikä toimii ja mikä ei? Mieti, mitkä asiat ovat vieneet sinua eteenpäin, mikä hakemus johti haastattelukutsuun ja miten voisit toistaa sen onnistumisen jatkossa.
Menestystä työnhakuun!
Monster
Monster on työnhaun ja rekrytoinnin suunnannäyttäjä. Olemme yksi ensimmäisistä verkossa toimivista työnhakupalveluista, ja jatkamme yhä alan edelläkävijänä tavoitteenamme palvella niin työnhakijoita kuin työnantajia. Meidän kauttamme löydät päivittäin tuhansia avoimia työpaikkoja tehtävään tai alaan katsomatta.
Monster Klubista löydät ajankohtaiset ja hyödylliset työelämäsisällöt. Jaamme sivuillamme konkreettisia vinkkejä onnistuneeseen työnhakuun, tietoa työelämän ajankohtaisista ilmiöistä sekä innostavia uratarinoita.
Käsittelemme tässä blogissa työttömyysturvan ja työelämän ilmiöitä. Kirjoituksilla osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pohdimme ajankohtaisia tapahtumia. Blogi ei ole neuvontaa. Neuvontaa työttömyysturva-asioissa saat asiakaspalvelustamme sekä ohjeet ja tuki -osiosta.