Työntekijä keskiössä nostaa asiakkaan ykköseksi

Anne Pihlava, henkilöstöpäällikkö, YTK

YTK työttömyyskassana järjestää lakisääteistä ansioturvaa jäsenilleen. Sen perusteella voisi ajatella, että työmme on vain suoraviivaista pykälän soveltamista. Periaatteessa kyllä, mutta me näemme siinä paljon muutakin kuin läpivirtauksen. Emme näe työttömyyskassan työtä teollisena prosessina. Olemme palvelualalla. Emme ole koneen osia, vaan oikeita ihmisiä.

Koska olemme palvelualalla, on tavoitteemme tarjota Suomen parasta asiakaspalvelua. Mikään vähempi ei mielestämme riitä, kun on kyse ihmisen toimeentulosta. Kun ihminen hakee turvaa, on asia hänelle itselleen hyvin tärkeä. Homma ei toimi, jos myös me emme pidä asiaa vähintään yhtä tärkeänä.

Miten voimme onnistua? Miten voimme palvella asiakkaitamme paremmin kuin kukaan muu? Mielestämme parasta asiakaskokemusta ja palvelua voi syntyä vain silloin, kun henkilöstön tyytyväisyys ja työntekijäkokemus on paras mahdollinen. Innostunut ja motivoitunut työntekijä kohtaa asiakkaan sillä ajatuksella, että asiat hoidetaan kerralla kuntoon. Työntekijä, joka kokee tulevansa oikeudenmukaisesti ja kunnioittavasti kohdatuksi työyhteisössään, siirtää hyvää myös eteenpäin. Kun samalla kehitämme pitkäjänteisesti ja monipuolisesti henkilöstömme osaamista, tarjoamme asiakkaalle myös parasta asiantuntemusta. Kun voimme hyvin työssämme, meillä riittää voimaa ja virtaa keskittyä myös asiakkaisiimme aidolla ja oikealla tavalla. 

YTK on ensimmäisenä ja ainoana työttömyyskassana mukana Suomen Great Place to Work® -tutkimuksen parhaiden työpaikkojen listalla. Sijoituimme tänä vuonna keskisuurten organisaatioiden sarjassa sijalle 21. Tutkimukseen osallistuvat organisaatiot ovat pääasiassa yksityiseltä sektorilta. Monet ovat jollain tapaa ICT-alaa sivuavia, vaikka eri toimialoja onkin laajasti mukana.

Miksi työttömyyskassan kannattaa osallistua GPTW-listaukseen? Mitä julkisen tehtävän hoitaja hyötyy tutkimuksesta?

Olemme kokeneet, että GPTW-tutkimuksen kautta meillä on ollut hyvä mahdollisuus mitata työntekijöidemme tyytyväisyyttä eri osa-alueilla. Olemme voineet myös verrata itseämme suhteessa muihin Suomen parhaimpiin työpaikkoihin ja samalla myös omaan kehitykseemme. Tiedämme, mihin yhdessä keskitymme jatkossa, jotta olemme vieläkin parempia omassa työssämme. Silloin myös tavoitteemme saavuttaminen tulee askel askeleelta lähemmäs.

Käsittelemme tässä blogissa työttömyysturvan ja työelämän ilmiöitä. Kirjoituksilla osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pohdimme ajankohtaisia tapahtumia. Blogi ei ole neuvontaa. Neuvontaa työttömyysturva-asioissa saat asiakaspalvelustamme sekä ohjeet ja tuki -osiosta.