Työttömyysturvalain mukaan henkilöllä on oikeus soviteltuun päivärahaan, jos tämän päivittäistä työaikaa on lyhennetty lomautuksella. Tällä pykälällä on haluttu asettaa osa-aikaisesti lomautettu samalle viivalle kuin työttömät, jotka tekevät osa-aikatyötä. Ilman tällaista pykälää, osa-aikaisesti lomautetulle ei voitaisi maksaa etuutta ollenkaan. Kyse ei siis ole siitä, että ”joutuu” sovitteluun, vaan siitä, että ”pääsee” sovittelun piiriin.

Laissa on poikkeus niille lomautetuille, joiden viikoittaista työaikaa on tehty. Näissä tapauksissa on siis vain täysiä työpäiviä sekä kokonaisia lomautuspäiviä. Tällaisessa tapauksessa ei pääse sovittelun piiriin. Sen sijaan näissä tapauksissa työpäiviltä ei makseta ollenkaan etuutta ja kokonaan lomautetuilta päiviltä maksetaan täyttä työttömyysetuutta. Tämä on poikkeus, jonka perimmäistä syy tai tarkoitus ei ole näkyvillä. Työttömyysturvalain kehittämiseen on liittynyt ja liittyy yhä vahvaa edunvalvontaa ja voi olla, että tällainen poikkeus on jossain vaiheessa ollut edunvalvonnan sanelema ratkaisu. Kun laki on aikaa myöden tämän pykälän ympärillä muuttunut, aiheuttaa tällainen yleisestä linjasta poikkeava pykälä monenlaista hämminkiä.

Soviteltu työttömyysetuus määräytyy lain mukaan sovittelujakson työtulon perusteella. Sovittelujakso on kuukausi tai neljä viikkoa riippuen palkanmaksujaksosta. Ilman tällaista rytmitystä olisi erittäin haastava tehtävä laskea sovitellun päivärahan määrä tai täydentää työssäoloehtoon oikeat summat oikealle ajanhetkelle.

Tästä melko selkeästä perussäännöstä on kaksi versiota. Toisessa tulot huomioidaan maksuajankohdan mukaan ja toisessa sen mukaan, mille jaksolle työaika perustuu. Päivittäistä työaikaa lyhentämällä lomautetuille mennään maksujakson mukaan ja viikoittaista työaikaa lyhentämällä lomautetuilla ansainnan mukaan.

Hassu yksityiskohta on se, että viikoittaista työaikaa lyhentämällä lomautetut eivät ole sovittelun piirissä ja silti heille on määritelty yleisestä linjasta poikkeava ansaintaan perustuva sovittelujakson tulojen huomiointi. Tällainen tilanne lankeaa, jos viikoittaista työaikaa lyhentämällä lomautetulle sattuu sekaan yksi lyhennetty työpäivä.

Ei ole ilmeistä, miksi viikoittaista työaikaa lyhentämällä lomautetut on jätetty maksuperusteisen sovittelun ulkopuolelle. Asiaa koskevassa hallituksen esityksessä (HE220/2018) todetaan vain, että viikoittaista työaikaa lyhentämällä toteutetun lomautuksen perusteella maksettavan ansiopäivärahan maksaminen säilyy ennallaan eli ansaintaperusteisena. Päältä katsoen asia on merkityksetön, koska lähtökohtaisesti viikoittaista työaikaa lyhentämällä lomautetut eivät ole sovittelun piirissä. He tulevat sovitteluun vasta, jos he vastaanottavat osa-aikatyön tai lomautuksen sekaan sattuu lyhennetty työpäivä. Silloin heidän tosiasialliset olosuhteet eivät kuitenkaan juurikaan poikkea työpäivää lyhentämällä lomautetuista, jotka siis ovat maksuperusteisen sovittelun piirissä. Lopputulos on joka tapauksessa se, että sovittelun perussääntö on eri riippuen siitä, millaisena lomautus pääsääntöisesti toteutuu.

Sovittelun sääntöjen koherenssi alkaa toden teolla rakoilla kuitenkin vasta silloin, kun huomioidaan ”erityinen sovittelujakso”, sen koronapoikkeukset sekä työaikarajoitukset.

Soviteltua ansiopäivärahaa ei voida maksaa, jos työaika ylittää 80 % kokoaikatyötä tekevän enimmäistyöajasta. Rajauksella sääntö määrittää, millaista työtä voidaan pitää osa-aikaisena. Ilman tällaista rajaa voisi syntyä tilanne, jossa etuus ja osa-aikainen työllistyminen olisi taloudellisesti kannattavampaa kuin kokoaikatyö.

Työtuntien tarkastelu on ajautunut hassuun tilanteeseen, kun sovittelun ansaintaperusteesta on siirrytty maksuperusteisuuteen. Aiemmin ansiotulo osa-aikatyöstä ja sen perusteena olevat työtunnit huomioitiin sillä hakujaksolla, jolla työ tehtiin. Tämä oli hakijoille ymmärrettävää. Ikävä puoli oli se, että etuuden maksaminen saattoi viivästyä, koska jouduttiin odottamaan palkanmaksua eli käytännössä tietoa ansiotulon määrästä ja työtunneista. siksi järjestelmässä siirryttiin maksuperusteisuuteen. Ajatus oli, että kun hakemusta käsitellään, on jo tiedossa, millaisia ansiotuloja hakijalla on hakujaksolla ollut. Tämä johtuu siitä, että työttömyysetuuksia haetaan aina jälkikäteen. Kun jälkikäteen katsotaan, on tyypillistä, että tiedetään, mitä on tapahtunut.

Lain mukaan työaikarajoitusta tarkastellaan vertaamalla palkan perusteen olevaa työaikaa tarkastelujakson enimmäistyöaikaan. Normaalisti tarkastelujakso on sovittelujakso eli kuukausi tai neljä viikkoa. Tämä on järkevää, koska sovittelujakso pyritään jo heti alkuun synkronoimaan palkanmaksujakson kanssa. Vertailun osapuolet ovat siis pitkälti yhteismitallisia.

Tarkastelujaksossa on kuitenkin poikkeus. Niin päivittäistä kuin viikoittaistakin työaikaa lyhentäen lomautetuilla tarkastelujakso on yksi kalenteriviikko. Tämä on jäänne ansaintaperusteisesta sovittelusta. Kun työaikaa tarkastellaan kalenteriviikoittain, ei satunnaiset lisätyöt lomauttaneella työnantajalla johda koko sovittelujakson etuuksien menetykseen. Pykälä ei kuitenkaan ole kestänyt muutosta maksuperusteiseen sovitteluun.

Maksuperusteisessa sovittelussa ansiotulo huomioidaan maksupäivän mukaan. Ansiotulon mukana seuraavat myös työtunnit, joihin ansiotulo perustuu. Kun koko palkanmaksujakson työtunteja verrataan yhden kalenteriviikon enimmäistyöaikaan, eivät vertailun osapuolet ole yhteismitallisia. Näissä tapauksissa verrataan kuukauden tai neljän viikon työtunteja yhden viikon enimmäistyöaikaan. Enimmäkseen työaikaraja ylittyy, eikä soviteltua etuutta voida maksaa.

Kummallisuus koskee tietysti vain niitä, joiden lomautus toteutuu päivittäistä työaikaa lyhentämällä. Viikoittaista työaikaa lyhentämällä lomautetut ovat ansaintaperusteisen sovittelun piirissä ja heillä työaikaa verrataan ansaintaperusteisesti. Silloin verrataan vain viikon aikana tehtyjä työtunteja viikon enimmäistyöaikaan. Tässä vertailun osapuolet ovat jälleen yhteismitallisia. 

Edellä kuvatuissa tilanteissa vaikuttaa myös erityinen sovittelujakso. Lain mukaan sovittelujaksoa lyhennetään niillä päivillä, joilla hakijalla on oikeus täyteen etuuteen mutta myös niillä päivillä, joilla hakijalla ei ole ollenkaan oikeutta etuuteen. Kun sovittelujaksoa tällä tavoin muutetaan, otetaan käyttöön laskennallinen työtulo. Tämä on käytännön sanelema juttu. Sovittelussa on myös euroissa määritetty enimmäisraja, joka on laskettu kuukausitulona. Jotta voidaan tarkistaa ylittyykö euroraja, pitää lyhyemmältä ajalta ansaittu tulo muuttaa laskennallisesti vastaamaan kuukauden tuloa. Lopputuloksena päätökseen päätyy laskennallinen tulo, joka herättää jokaisessa hakijassa saman reaktion: "Enhän minä noin paljon ole ansainnut, päätöksessä on virhe!" 

Käytännössä erityisen sovittelujakson käyttäminen johtaa siihen, että kun työaikaraja kalenteriviikon tarkastelujaksolla ylittyy, eikä oikeutta etuuteen kyseisellä viikolla ole, voidaan hakujakson muilta päiviltä maksaa täyttä päivärahaa. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että erityinen sovittelujakso on koronaepidemian vuoksi jäähyllä. Sen lisäksi, että yhdeltä viikolta ei työaikarajan vuoksi voida maksaa ollenkaan, joudutaan sama palkka huomioimaan myös hakujakson muilla päivillä ja näiltä päiviltä voidaan niin ollen maksaa vain soviteltua etuutta.

Yksilön näkökulmasta on vaikea ymmärtää työttömyysturvassa tehtyjä ratkaisuja, koska omasta näkökulmasta oma työtilanne ei välttämättä vastaa sitä, miten se pykäliä sovellettaessa tulkitaan. Lakiin on kirjattu tietyt määritelmät ja säännöt, joiden mukaan erilaiset tilanteet ratkaistaan. Näillä ei välttämättä ole juurikaan yhtymäkohtia siihen, miten kukakin oman tilanteensa mieltää. Silloin on vaikea välttyä tunteelta, että asiassa on tehty virhe tai että ratkaisussa on käytetty tosiasioista liian pitkälle meneviä tulkintoja.

Edellä mainitut epäkohdat ovat työttömyysturvan toimeenpanon ja lainsäätäjän tiedossa. Yksinkertainen ratkaisu olisi siirtää kaikki sovittelu maksuperusteiseksi ja samalla pitäisi luopua kalenteriviikon mittaisista työajan tarkastelujaksoista. 

Turvan kehittämiseksi tehdään jatkuvaa pitkäjänteistä työtä. Harmillisesti tämä vuosi on jossain määrin menetetty poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi.

Oma luottamukseni tulevaisuuteen on kuitenkin noussut, sillä vaikea vuosi on tuonut hyvääkin; työttömyysturvan kehittämisessä on aiempaa herkemmällä korvalla kuunneltu myös lain toimeenpanosta vastaavia tahoja. Yksi aurinkoinen päivä ei tietystikään tee vielä kesää, mutta sateen keskellä osoittaa sen, että kaikki on mahdollista.