Ikääntyneillä palkansaajilla on pieni edullisuuspoikkeama työssäoloehtoa kerryttävässä työssä sekä myös työmarkkinatuen tarveharkinnassa. Näitä merkittävämpi poikkeus on se, että 58 vuotta täyttäneillä ansiopäivärahan enimmäismaksuaika on 500 päivää. Nuoremmilla enimmäismaksuaika on 400 tai 300 päivää.

Eläkeputken imu alkaa käytänössä siitä, kun enimmäismaksuaika tulee täyteen hakijan täytettyä 57 vuotta. Silloin hänelle turvataan tietyt TE-palvelut. Vastaavassa tilanteessa 60 vuotta täyttäneelle tulee järjestää palvelua. Viime kädessä kunnan on palkattava henkilö. Tarkoitus on, että työssäoloehto saadaan täyteen ja henkilö pääsee takaisin ansiopäivärahalle.

Velvoitetyöllistetty työskentelee palkkatuella. Normaalisti palkkatuki kerryttää työssäoloehtoa vain 75 prosenttisesti. Työllistämisvelvoitteessa hankittu palkkatuki kerää työssäoloehtoa kuitenkin 100 prosenttisesti. Velvoitetyöllisetty kerää siis tarvittavan työssäoloehdon lyhyemmällä työpätkällä kuin nuoremmat.

Ansiopäivärahan määrä lasketaan uudelleen, kun hakija täyttää uuden työssäoloehdon. 58 vuotta täyttäneellä uusi päivärahan perustepalkka lasketaan uusiksi kuitenkin vain silloin, jos uusi perustepalkka olisi korkeampi kuin aiempi päivärahan perusteena oleva palkka. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vanhempi työnhakija voi tehdä aiempaa matalammin palkattua työtä ilman huolta siitä, että ansiopäivärahan taso laskisi. Tämä yhdessä työllistämisvelvoitteen kanssa takaa sen, että 58 vuotta täyttäneen ansiopäivärahan taso ei enää helposti laske.

Edellä mainituilla pykälillä pääsee siis eläkeputken alkuun. Näiden jälkeen koittaa varsinainen eläkeputki eli ansiopäivärahan lisäpäivät. Lisäpäivät tarkoittavat sitä, että ikääntyneelle hakijalle voidaan maksaa ansiopäivärahaa enimmäisajan täyttymisestä huolimatta.

Käytännössä järjestelmä takaa ikääntyneelle palkansaajalle eläkkeeseen asti sen ansiopäivärahan, millä työttömyys on alkanut. On huomattava, että tyypillisesti työuran loppuvaiheessa vaiheessa palkka on ollut siihen astisen työuran maksimissa tai sen lähellä, jolloin myös eläkeputkeen maksetut ansiopäivärahat ovat hieman keskimääräistä korkeimpia. Yksi huomio järjestelmästä on myös se, että ansiopäiväraha kerryttää työeläkettä. Eläkeputki ei siis merkittävästi leikkaa tulevaa eläkettä.

Periaatteessa on mahdollista, että palkansaaja on lähes 10 vuotta ansiopäivärahalla. Tämä kuitenkin edellyttäisi, että hakisi päivärahaa aina 68-vuotiaaksi saakka. Vuonna 2019 YTK:llä oli seitsemän 68-vuotiasta päivärahansaajaa. Käytännössä vain harva palkansaaja kulkee eläkeputken koko mahdollisen matkan.

Sivuhuomiona voidaan todeta, että koronaepidemian aikana enimmäismaksuaika ei kulu. Tämä poikkeusjärjestely johtaa käytännössä siihen, että myös eläkeputken imuun voi päästä normaalia aiemmin.

Ansiopäivärahaa saavien ikäjakauma lähtee 20 vuotiaista nousuun. Sen jälkeen 30-58 -vuotiaat ovat keskenään lähes samalla tasolla. 52-vuotiaista lähtee lievä nousu ja 59-vuotiaista alkaa piikki, joka huipentuu 63-64 -vuotiaisiin. Sen jälkeen jyrkkää laskua, kun eläköityminen alkaa.

Vuosi 2020 on ollut poikkeuksellinen, koska koronakevään lomautukset ovat nostaneet nuorien ja keski-ikäisten työttömyyttä korkealle tasolle. Tämä on muuttanut ikäjakaumaa päivärahaa saavien keskuudessa siten, että eläkeputken piikki ei tänä vuonna näy.

YTK:n tilastoista näkyy, että ikäluokassa 61-68 maksetut eurot jäsentä kohden ovat korkeammalla kuin nuoremmissa ikäluokissa. Vanhimmassa ikäluokassa etuusmenot olivat viime vuonna 3 757 euroa per jäsen. 30-50 -vuotiailla etuusmenot olivat hieman alla tuhat euroa. Suurta eroa selittää se, että vanhempien ikäluokasta suurempi osa on työttömänä, työttömyysjaksot ovat pidempiä ja korvaukset ovat suurempia.

Esimerkiksi etuuspäiviä jäsentä kohden on huomattavasti enemmän vanhempien ikäryhmässä. 61-68 -vuotiaille maksettiin viime vuonna keskimäärin 248 etuuspäivää vuodessa. 30-50 -vuotiailla etuusjaksot olivat noin 100-110 päivää. Tästä ei suoraan voi päätellä, kuinka pitkään työttömyysjaksot kokonaisuudessaan kestävät, mutta selvää on, että ikääntyneillä työttömyysjaksot ovat huomattavasti pidempiä kuin nuoremmilla ikäluokilla.

Työttömyysetuuksien rahoituksesta annettu laki määrää työnantajan omavastuumaksusta. Sen mukaan työnantaja on velvollinen maksamaan työttömyysturvan omavastuumaksun, jos työsuhteen irtisanomisesta tai työntekijän lomauttamisesta johtuva työttömyys jatkuu niin, että henkilölle syntyy oikeus työttömyysturvalain mukaisiin lisäpäiviin. Työnantaja voi välttää tämän maksun pitämällä huolen siitä, että työsuhde päättyy ennen kuin työntekijä on täyttänyt 56 vuotta.

Eläkeputkella työnantaja voi pienentää kustannusriskiään ja samalla työntekijä voi vastaavasti hyödyntää sitä työuran päättämisessä. Nämä kannusteet eivät ole linjassa sen suhteen, mitä työllisyyskehitykseltä toivotaan.

Syksyn budjettiriihessä eläkeputkesta tullaan keskustelemaan. Eläkeputken poistamiseen ei kuitenkaan voitane lähteä suoraviivaisesti toteuttamaan, koska kyse on myös siitä, miten ikääntyvien jaksaminen työuran loppuvaiheessa turvataan.

Samalla on myös selvää, että nykyjärjestelmäkään ei ole paras mahdollinen, koska se luo ja ylläpitää korkeaa työttömyyttä ikääntyneiden keskuudessa. Se on yksi rakenne suomalaisilla työmarkkinoilla, joka selkeästi syrjii ikääntyvää työväestöä.