1991

Samaan aikaan, kun Neuvostoliitto kaatuu ja Internet avautuu yleisölle, perustetaan Yleinen työttömyyskassa YTK. Vielä YTK tunnetaan nimellä Yksityisten työalojen toimihenkilöiden ja työntekijöiden työttömyyskassa.

2001

Kun vuonna 2001 Wikipedia julkaistaan ja Pisan kalteva torni avataan yleisölle, avataan myös YTK:n jäsenrajausta. Tästä lähtien myös julkisen puolen palkansaajat voivat liittyä YTK:n jäseneksi.

2002

Vuonna 2002 verkostot avautuvat, kun LinkedIn perustetaan ja Suomessa otetaan Euro käyttöön. Samalla YTK:sta tulee Suomen suurin työttömyyskassa!

2005

Vuonna 2005 viimeinenkin jäsenrajaus poistetaan ja nyt kaikki palkansaajat voivat liittyä YTK:hon! Samalla YTK:n nimi muuttuu YTK-työttömyyskassasta Yleinen työttömyyskassa YTK:ksi. Lisäksi YTK:n rinnalle perustetaan YTK-Yhdistys ry. Merkittäviä juttuja tapahtuu myös maailmalla, sillä Kyoton ilmastosopimus astuu voimaan ja Youtube näkee päivänvalon.

2009

Vuonna 2009 otetaan isoja edistysaskelia, kun YTK:n jäsenmäärä ylittää 300 000 jäsenen rajan samalla kun CERNin hiukkaskiihdytin käynnistetään onnistuneesti ja Bitcoinin ensimmäinen lohko luodaan.

2017

Vuonna 2017 YTK nousee ensimmäistä kertaa Suomen parhaimpien työpaikkojen listalle! Mullistavia uutisia kuullaan myös tekoälyrintamalta, kun tekoäly voittaa ihmisen GO:ssa.

n

Linkki kyselyyn