Töissä YTK:lla

    YTK:lla työskentelee monipuolinen joukko osaajia. Meidän tehtävämme on huolehtia jäsentemme työttömyysvakuutuksesta. Haluamme tehdä sen paremmin kuin kukaan muu ja vielä siten, että asiakkaalle jää palvelusta aina hyvä kokemus.

    Iso osa meistä työskentelee suoraan asiakkaiden kanssa. Palvelu- ja jäsenneuvojat ja etuuskäsittelijät huolehtivat siitä, että asiat saadaan ratkaistua nopeasti ja oikein neuvoin. Tämän lisäksi meillä on työntekijöitä, jotka ovat keskittyneet takaisinperintään tai muutoksenhakuasioihin. Toiminnan pyörittämisen tukena työskentelee esimiehiä ja valmennukseen erikoistuneita henkilöitä. Heidän tehtävänään on huolehtia työnjaosta ja osaamisen kehittämisestä.

    Koko organisaation tukena ovat hallinnossa työskentelevät henkilöt, jotka ovat erikoistuneet hallintoon, talouteen, juridiikkaan, vastuullisuuteen, viestintään ja markkinointiin, henkilöstöasioihin, ICT-kehitykseen ja toimitilahuoltoon. Me olemme kaikki yhdessä vastuussa siitä, että YTK on Suomen parhaimpien työpaikkojen joukossa ja kohtaamiset asiakkaiden kanssa onnistuvat yli odotusten.

    Jokainen meistä hoitaa oman osansa ja samalla meillä kaikilla on mahdollisuus kehittymiseen ja pitkälle vievään urapolkuun. Vaihtelua ja uutta sisältöä työhön saamme osallistumalla erilaisiin projekteihin ja työryhmiin. Me voimme omalla panoksellamme vaikuttaa suoraan YTK:n suuntaan ja siihen, että asiakkaamme saavat jatkossa vieläkin parempaa palvelua.


    Avoimet työpaikat

    Kiinnostaako työ YTK:lla?


    Tältä meillä näyttää

    Työskentelemme Loimaalla modernissa ja viihtyisässä ympäristössä. Toimitilamme uudistettiin vuonna 2016.

    Turun keskustaan avaamme etätyötoimiston helmikuussa 2019. Lisäksi käytössämme on etätyöpiste Helsingin Pasilassa.

    Inspiroivat
    neuvottelutilat

    Ergonomiset
    työpisteet

    Erilaisia
    työtiloja

    Raikas
    ympäristö

    Etätyöpiste
    siellä missä sinäkin

    Kauniit
    maisemat

    Linkki kyselyyn